Tieteiden yö 2026: Halavasepikän tulevaisuus

IHME Helsingin vuosi 2026 käynnistyi perinteisesti Tieteiden yössä torstaina 22.1.2026. Esitimme ruotsalaistaiteilija Henrik Håkanssonin IHME-teoksen vuodelta 2018, THE BEETLE -elokuvan. Elokuvan päähenkilönä on Vantaan Myyrmäestä löytyvä uhanalainen ja kotoperäinen halavasepikkä-kuoriainen (Hylochares cruentatus). Keskustelimme ennen elokuvaa ja sen jälkeen hyönteistutkija ja professori Jyrki Muonan kanssa halavasepikän nykytilanteesta. Muona toimi tieteellisenä asiantuntijana elokuvan kuvauksissa vuonna 2017. Hänen ansiostaan taiteilija oppi tuntemaan hyönteisen ja kiinnostui siitä. Muona myös mahdollisti eläimen kuvaamisen studiossa.

Halavan oksalta kameroiden eteen ja takaisin

Illan aikana Muona kertoi, miten hän löysi elokuvassa nähtävät yksilöt kuvattavaksi. Halavasepikän elinympäristö Myyrmäessä on rauhoitettu, eikä tältä alueelta saa viedä kasveja, kasvin osia tai eläimiä. Muona kierteli alueella ja löysi sen ulkopuolelta oksia, joissa oli kuoriaisen ulostuloreikiä, ja keräsi näitä mukaansa. Muutaman päivän odottelun jälkeen kolme yksilöä kaivautuikin esiin Muonan kodissa. Hän vei yksilöt kuvausstudioon ja palautti kuvausten jälkeen kaikki takaisin luonnonsuojelualueelle.

Håkansson kuvasi halavasepikän hypyn ja äänitti siitä aiheutuvan äänen ensimmäisenä maailmassa. Muonan mukaan sepikän ponnistama hyppy on ihmeellinen. Siinä on käytössä peräti 7000 G-voimaa. Hyönteinen pystyy hyppäämään salamannopeasti 10–15 kertaa oman pituutensa pituisen matkan. Håkansson onnistui tallentamaan hypyn suurnopeuskameralla.

Keskustelussa ennen elokuvaa ja sen jälkeen yleisöä kiinnosti kuulla lisää hypyn tarkoituksesta, elokuvan taiteellisista valinnoista ja halavasepikän kotoperäisyydestä.

Jääkauden sulamisvesien jäljissä

Muonalla ja halavasepikällä on pitkä historia. Jo kadonneeksi luultu laji löytyi yllättäen 2000-luvun alussa Myyrmäestä Mätäojan kosteikosta Vantaan luontokartoituksen yhteydessä. Muona on tutkinut sepiköitä yli 40 vuotta. Hänenkin oli vaikea uskoa, että Mätäojan hulevesialueen halavista löytynyt laji olisi sama, josta oli aiempia kuvauksia 1800-luvulta. Kotoperäisyyttä oli myös vaikea uskoa, koska Suomi oli jääkauden ajan jääpeitteen alla.

Eläin on kuitenkin esimerkki lajista, joka syntyi jääkauden päättyessä, kun sulamisvedet tulvivat. Tulvivat alueet taas ovat pajuille otollista maaperää. Hypoteesi on, että haavoilla viihtyvän Hylochares populi -lajin edustajista osa on päätynyt pajukkoihin, joissa ei ollut haapoja, ja lähtenyt kehittymään omaksi lajikseen. Halavasepikän toukat käyttävät ravinnokseen vain lahoavista halavista ja mustuvapajuista löytyvää sientä.

Keskustelussa ennen elokuvaa Muona kertoi, että halavasepikästä ja sen levinneisyydestä ollaan teettämässä uutta arviota tulevaisuudessa. Koska laji viihtyy vain pajuissa ja pajut viihtyvät tulvivilla rannoilla, voi lajia löytyä uusienkin jokien rannoilta. Usein harvat ja mahdolliset lajin esiintymispaikat ovat ryteikköisiä ja ihmisen vaikeasti saavutettavia. Ihmisen toiminta ja halu siivota rannat ja estää tulvat ovatkin suurin syy lajin katoamiseen ja uhanalaisuuteen.

Muona paljasti, että oli juuri päivää ennen Tieteiden yötä lähettänyt artikkelin Luonnontutkija-julkaisuun, jossa pyydettiin arvioimaan kuoriaisen tulevaisuuden näkymiä. Ilmaston lämmetessä, sateiden lisääntyessä ja talvien lyhentyessä olosuhteet halavasepikälle paranevat. Ihmisen lämmittämä ilmasto voi luoda samanlaisia olosuhteita, joissa laji syntyi. Monen muun lajin hävitessä halavasepikkä voi menestyä, jos ihminen ei puutu tilanteeseen. Valitettavasti ihmisen sekaantumista kuoriaiselle otollisiin alueisiin tuskin voidaan välttää.

Tarpeellista hitautta

Håkanssonin elokuva on hidastempoinen ja meditatiivinen tutkimusmatka Mätäojan kosteikkoon ja halavasepikän liikkeisiin, joita säestää Mika Vainion (1963–2017) musiikki. Valkokankaalla hidastetuissa lähikuvissa liikkuva ja hyppäävä kuoriainen on ainoa mahdollisuus päästä näkemään eläin lähietäisyydeltä. Luonnossa alle senttimetrin kokoista hyönteistä on vaikea huomata. Sen elinympäristö on lisäksi ihmiselle vaikeakulkuista.

Sepikän hypyn tarkoitusta ei varmaksi tiedetä, mutta yleisön kysymyksiin Muona vastasi sen luultavasti olevan pakokeino. Sen avulla kuoriainen voi päästä irti linnun nokan puristuksista tai karkuun sitä uhkaavalta saalistajalta. Hyppy on niin nopea ja korkea, että sitä voi todistaa ihmissilmin vain suurnopeuskameralla kuvattuna. Se, miten kuoriaista oli käytännössä mahdollista kuvata, loi lopulta myös raamit elokuvan taiteellisille valinnoille: hitaudelle, lähikuville ja heijastuksille.

Tieteiden yön kävijöistä useampi kiitteli elokuvan meditatiivisuutta ja hitautta, vaikka se saattoi aiheuttaa myös turhautumista. Turhautuminenkin voi olla ”ihan tarpeen tässä maailman melskeessä”, kuten yksi palautteen antajista totesi. Illassa taiteen ja tieteen osuudet täydensivät toisiaan:

”Taide, jossa pienestä tehdään suurta ja nostetaan jalustalle, jaksaa edelleen kiinnostaa, ja siihen panostetaan. Hyönteinen, jonka tehtävä on ihmisen päivittäisen elämän näkökulmasta pieni ja joka ei ole kovin söpö, voi nousta kiintoisaksi pelkän olemassaolonsa vuoksi. Håkansson käsitteli hienosti sepikkää kuin ihmettä ja loi epätarkkuudella myyttisiä kuvia ja tunnelmia sekä esitteli sepikän erikoistaitoa. Jyrki Muonan haastattelu toi tieteellisen näkökulman täydentämään taide-elämystä, mutta jatkoi taiteilijan aloittamaa tarinaa vuosikymmenten yhteisellä historialla ja yöllisellä koloihin palautusretkellä, vieläpä samankaltaisella rauhallisella miesäänellä kuin videossa. Sepikässä täytyy olla jotain taikaa!”

– yleisöpalaute

Kuten aina, keskustelu olisi jatkunut pidempäänkin. Halavasepikkä, sen ominaisuudet ja elinympäristö saivat ansaitsemansa huomion valkokankaalla. Lisätietoa kaipaaville vuoden 2018 IHME-festivaalilla käydyt keskustelut Henrik Håkanssonin kanssa sekä Jyrki Muonan ja Marjo Saastamoisen halavasepikkää ja hyönteisten uhanalaisuutta käsittelevät tiedenäkökulmat löytyvät edelleen IHME Helsingin YouTube-kanavalta. Festivaalin julkaisu on myös ladattavissa verkkosivujemme historia-osiosta.