Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, Kadyrova keskeytti meneillään olevat taideprojektit, perui residenssit ja pohti taiteilijuuttaan uudelleen. Hän pakeni Karpaattien vuoristoon, mutta huomasi että pakolaisuus ei ole hänen ratkaisunsa ja palasi muutaman kuukauden päästä kotikaupunkiinsa Kiovaan. Karpaateilla sai kuitenkin alkunsa Kadyrovan tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluva PALIANYTSIA -teosten sarja. Kyseessä on humanitäärinen teos, jonka myyntitulot käytetään Ukrainan hyväksi taiteilijan valitsemiin kohteisiin. PALIANYTSIA oli esillä IHME Helsingin toimesta Ilmastoturvallisuusfestivaalilla Ilmatieteenlaitoksella 19.–20.9.2024 ja se esitettiin uudelleen Tekniikan museossa 29.10–3.11.2024.
”Palianytsia tarkoittaa leipää. Klassisessa merkityksessä se tarkoittaa uunissa paistettua suurikokoista pyöreää vehnäleipää. Venäjän Ukrainaa vastaan käynnistämän sodan alkaessa sanasta ”palianytsia” tuli symboli, koska venäläiset miehittäjät eivät osaa lausua sitä oikein. Siitä tuli tunnussana, jonka avulla ystävän ja vihollisen erottaa erehtymättä toisistaan. Perinteisten joukkojen lisäksi Venäjä lähetti sabotööriryhmiä Ukrainan kaupunkeihin ennen hyökkäystä. Sabotöörien tehtävänä oli vakoilla ja ilmoittaa venäläisille, missä asevoimamme olivat sijoitettuina, missä tarkastuspisteet ja infrastruktuurilaitokset sijaitsevat. He jättivät myös tunnistusmerkkejä, jotka auttoivat lento- ja maihinnousujoukkoja suunnistamaan ja niin edelleen. Nämä ihmiset liikkuivat kaupungilla siviilivaatteissa, mutta olivat aseistettuja.
Hankkeen innoittajana oli Transkarpatian alue, jossa asumme nyt yhdessä kumppanini Denis Rubanin kanssa. Kun sodan toinen viikko alkoi, koko perheemme joutui lähtemään kotikaupungistamme Kiovasta. Äitini, siskoni ja tätini ovat nyt Saksassa, ja me asumme edelleen täällä ja toivomme palaavamme takaisin. Kylät täällä ovat Karpaattien vuorten suojassa, ja täällä on monia vuoristojokia; niiden vedet virtaavat nopeasti ja kiillottavat kiviä. Täällä ei ole strategisia kohteita, kuten lentokenttiä, sotilastukikohtia tai asevarastoja, joten uskomme olevamme turvassa, vaikka toisinaan kuulemme ilmahyökkäyssireenejä. Saavuttuamme pysähdyimme ihmisiä täynnä olevaan kalliiseen hotelliin kaupunginosan keskustassa. Yrittäessämme löytää omaa paikkaamme kävelimme ja matkustimme paljon ympäri aluetta, ja silloin huomasimme jokikivet. Aloimme katsella niitä tarkemmin, ja idea vain tuli meille. Aikaa etäännyttelyyn ja analysointiin ei ollut, vaan tarve tehdä jotain ja olla hyödyksi kasvoi! Tällä hetkellä Länsi-Ukrainassa on noin 6,5 miljoonaa maan sisäistä pakolaista, joten paikan löytäminen, varsinkin sellaisen, jossa olisi työpaja, oli uskomattoman vaikeaa.
Viidentenä etsintäpäivänä onnistuimme! Löysimme omakotitalon, jossa ei ollut sähköä, koska puu kaatui 7 vuotta sitten ja katkaisi johdot. Yhdessä omistajien kanssa aloimme järjestää kaiken tyhjästä. Nyt meillä on sähköt, internet, jääkaappi ja mikroaaltouuni, polttopuut ruoanlaittoon ja talon lämmittämiseen sekä vettä kaivosta. Mikä tärkeintä, voimme tehdä töitä. Se, että voimme työskennellä projektin parissa, auttaa meitä pysymään järjissämme, koska tunnemme tekevämme kaiken voitavamme. Lahjoitamme 100 prosenttia näistä teoksista saamistamme rahoista vapaaehtoisjärjestöille ja ystäville, jotka jäivät Kiovaan ja liittyivät siellä alueellisen puolustuksen joukkoihin. Sodan ensimmäisten kahden viikon ajan minusta tuntui, että taide oli unta, että kaikki kaksikymmentä vuotta ammatillista elämääni olivat vain jotain, jonka olin nähnyt nukkuessani, että taide oli täysin voimatonta ja katoavaa verrattuna armottomaan sotakoneistoon, joka tuhosi rauhallisia kaupunkeja ja ihmishenkiä. Nyt en enää ajattele niin: Näen, että jokainen taiteellinen ele tekee meidät näkyviksi ja saa äänemme kuuluviin!”
Zhanna Kadyrova 2022
Katso kuvia teoksesta: kadyrova.com
