Uutiset

Itämeri ja maan kasvukunto

10.06.2020
Tuomas Mattila järjestää Kokonaisvaltainen tilanpito (Holistic Management) tilan johtamisjärjestelmä -valmennuksia.

IHME Helsinki 2020 -teoksen taiteilija Jana Winderen ja IHME Helsingin toiminnanjohtaja-kuraattori Paula Toppila haastattelivat Tuomas Mattilaa saadakseen lisää tietoa maatalousmaan fosforikuormituksesta Itämeressä. Janaa kiinnostavat Itämeressä havaitut muutokset ja syyt lisääntyvään rehevöitymiseen ja laajoihin sinileväesiintymiin. Nyt kun teollisuuden päästöt on viime vuosikymmeninä saatu pienenemään, syyttävä sormi osoittaa usein maatalouden päästöjä.

Tuomas Mattila on ympäristötutkija ja maanviljelijä, joka ylläpitää Kilpiän perhetilaa Pusulassa ja toimii erikoistutkijana SYKEssä. Hän tutkii maan kasvukuntoa ja kehittää kestävää maataloutta. WWF valitsi hänen maatilansa Itämeren ympäristöystävällisin maatila – kilpailun suomalaiseksi voittajaksi vuonna 2018.

Yhteys vesistöjen ja maaperän välillä

Tuomas Mattila (TM): Tutkin 2010-luvun alussa ympäristöongelmien vaikutusmekanismeja ja tuotejärjestelmiä ja niissä päädytään lähes aina maatalouteen ja maaperään. Koska pidän ongelmanratkaisusta, keskityin tähän ongelmaan ja olen auttanut viljelijöitä ymmärtämään paremmin heidän maaperänsä toimintaa, toisin sanoen maaperän kasvukuntoa. Tutkin ja kokeilen käytännössä sitä, kuinka maaperää voidaan hoitaa niin, että lopputuloksena on parempi ekosysteemi, tuottavuus, maatilan ja maanviljelijän hyvinvointi.

Kohtaamme samankaltaisia haasteita tarkastelimmepa sitten vesijärjestelmiä tai maaperää. Emme näe maan pinnan alle ja hyvässä maaperässä itse asiassa neljäsosa siitä on vettä; maahiukkasten pinnalla olevat vesikalvot kytkevät maa- ja vesiekosysteemit toisiinsa. Ympäristössä näkemämme makea vesi on vain pieni osa maiseman makean veden kokonaisuutta.

Olen työskennellyt ongelmapeltojen kanssa. Ne ovat hyvä lähtökohta aloittaa keskustelu pellon toiminnasta. Kun kysyn viljelijöiltä: Onko sinulla hankalia peltoja? He alkavat ajatella: Joo, onhan siellä se yksi pelto, joka on aina ollut vähän hankala. Sitten menemme sinne ja alamme tutkia, mitä tapahtuu veden ja maaperän suhteen, ja voimme aloittaa keskustelun maan kasvukunnosta. Kaikki toimisi paljon paremmin, jos maaperä olisi kuin vettä imevä ja varastoiva sieni eikä kuin betoni.

Fosforikertymät

Jana Winderen (JW): Mikä maataloudessa aiheuttaa fosforivalumia Itämereen?

TM: Suuri osa maaperän fosforivalumista tulee vain pienestä osasta koko maatalousmaan pinta-alaa. Emme tiedä tarkalleen missä ongelmakohdat ovat tai mitä ne ovat, mutta monissa tutkimuksissa, joissa on tehty maaviljelysmaan yksityiskohtainen kartoitus, on käynyt ilmi että vain pieni osa maatalousmaasta aiheuttaa fosforiongelman. Tämä on hyvä uutinen viljelijöille, koska tällä hetkellä he tuntevat syyllisyyttä Itämeren päästöistä ja ovat yrittäneet vähentää päästöjä ehkä viimeisen 30 vuoden ajan. Silti he saavat jatkuvasti kuulla, että maatalous on suurin päästöjä aiheuttava tekijä ja että meidän on tehtävä vielä enemmän.

Ongelman takana on fosforin kertyminen tietyille alueille. Nämä kertymät, joita kutsutaan ”perintöfosforiksi”(legacy phosphorus), ovat keskeisiä ongelman ymmärtämiseksi: kyseessä on kaikkien aiempien viljelyvuosien perintönä kertynyt fosfori maaperässä. Kun maaperään lisätään enemmän fosforia kuin sadon mukana poistuu tai mitä sitä valuu vesistöihin, fosforia kertyy vuosien saatossa suuriksi varastoiksi maaperään.

Fosfori kertyy maaperään eri tavoin eri paikoissa. Joillakin pellon osilla on valtavia määriä perintöfosforia, ja vaikka lopettaisimme viljelyn nyt, fosforin huuhtoutuminen ja hajoaminen vedessä kestäisi useita vuosikymmeniä. Lisäksi tiedämme, että monet näistä suurimmista pitoisuuksista ovat lähellä eläintiloja, joissa lantaa on levitetty jo pitkään. Jos fosforikertymä yhdistyy pellon osaan, jonka läpi kulkee runsaasti vettä, kyseessä voi olla merkittävä päästölähde.

Tieto näistä perintöfosforikertymistä muuttaa merkittävästi ajattelutapaamme: ei olekaan niin, että viljelijöiden on lopetettava toimintansa, vaan sen sijaan meidän on löydettävä ja purettava nämä fosforipommit, jotka tikittävät jossakin.

Eroosion estäminen

JW: Tiedätkö kuinka tämä voitaisiin tehdä?

TM: Tilanteen purkamiseen tarvitaan tietoa kahdesta asiasta: ensimmäinen on hydrologia, veden kulkeutuminen. Vesi valuu suorinta tietä alas, eli yleensä kohtisuoraan korkeuskäyriin nähden. Jos tarkastellaan minkä tahansa peltoalueen pinnan muotoja, huomataan, että vesi kerääntyy tiettyihin paikkoihin tai syntyy puroja. Tällaiset veden valumispaikat ja -reitit maisemassa ovat kriittisiä veden ja samalla myös fosforin valumisen hallitsemiseksi pelloilla.

Toinen asia, josta tulee olla tietoa on, kuinka paljon fosforia näissä pellon kriittisissä osissa on. Se vaatii puolestaan maaperänäytteiden ottamista. Ja tästä seuraa kuluja: yksi maa-ainesnäyte maksaa 20 euroa, joten viljelijöille on kallista ottaa tiheällä näytteenottovälillä näytteitä.

JW: Voisiko valtio rahoittaa tätä? Voitaisiinko tästä tehdä poliittinen päätös?

TM: Kyllä, mutta tähän mennessä on toimittu päinvastoin. Maatalouden tukia on käytetty eräänlaisena sosiaaliturvana. Ajatuksena on ollut, että maataloustuilla ylläpidetään maatilojen kannattavuutta. Jos tämän tekisi toisin ja tuet kohdistettaisiin suurimpiin päästökertymiin ja tehtäisiin mitä tarvitaan niiden poistamiseksi, se muuttaisi maatilojen taloudellista tilannetta. Jos tilalla ei olisi kriittisiä fosforipäästölähteitä, tukien maksamiseen ei olisi syytä, mikä aiheuttaisi suuria taloudellisia menetyksiä monille viljelijöille.

Omalla tilallamme on todistettu kukkulan rinteen loiveneminen noin 50 vuodessa. Kukkulat, joiden rinteet olivat hienoja mäenlaskupaikkoja edelliselle sukupolvelle, ovat nyt loiventuneet merkittävästi. Rinteestä pois valuneen maa-aineksen määrä on valtava. Nyt olemme porrastaneet rinteet korkeuskäyrän suuntaisilla terasseilla ja kasvatamme noilla rinteillä omena- ja päärynäpuita. Puiden juuret pitävät maa-aineksen paikoillaan ja vesi imeytyy aloilleen, kun pelto on muotoiltu terasseiksi. Nämä jyrkät rinnepellot ovat erittäin eroosioherkkiä ja maisematasolla merkittävä kiintoaineen ja fosforin lähde. Eroosioprosessin pysäyttäminen rinteissä on yksi syy, miksi WWF valitsi meidät vuoden 2018 Itämeren ympäristöystävällisin viljelijäkilpailun Suomen edustajaksi.

EU:n maatalouspolitiikan uudistus

JW: Kuinka EU suhtautuu tähän maataloustukikysymykseen?

TM: Olemme keskellä uutta maatalouspoliittista uudistusta EU:ssa. Alkuperäiset EU-suositukset CAP:in uudistamiseksi olivat perusteltuja, mutta ne olivat myös erittäin tiukkoja: paljaan maan kielto eroosioherkkinä vuodenaikoina, eloperäisten peltojen hiilivaraston suojelu ja eroosioherkkien rinteiden maanmuokkauksen minimoiminen. Nämä toimenpiteet määriteltiin tuen saamisen ehdoiksi. Ne olisivat ratkaisseet monen tilan eroosio-ongelmat, mutta suositukset kohtasivat laajaa vastustusta useissa jäsenmaissa. Myös ehdotetut ekojärjestelmät olisivat mahdollistaneet fosforikuormituksen purkamisen priorisoinnin, mutta voi olla, että niitäkään ei toteuteta.

Tukipolitiikassa käydään taistelua tukien pää-asiallisesta tehtävästä: EU:n näkökulmasta niiden pitäisi toimia tehokkaina päästövähennystyökaluina ja monen jäsenmaan kuten Suomen mielestä tukien tulisi olla helposti laajan maanviljelijäjoukon haettavissa ja saatavissa. Mutta taistelu käydään maatalouden edunvalvonnan ja EU:n välillä, ei viljelijöiden ja ympäristön välillä. Viljelijät, joiden toiminta on kannattavaa, ovat erittäin kiinnostuneita maaperänsä parantamisesta ja eroosion torjumisesta. Kukaan viljelijä ei halua menettää hyvää maanviljelysmaata.

Ruisjauho, rypsiöljy, silakka ja mustikat

JW: Olit myös mukana Food web -lautasmalliprojektissa vuonna 2012 ? Kerrotko siitä ja miten se meni?

TM: Hankkeessa laskettiin lounasaterian ympäristövaikutuksia: hiilijalanjälki, rehevöityminen, torjunta-aineiden määrä, ravintoaineiden määrä ja altistuminen haitta-aineille. Ihmiset ovat kiinnostuneita vertaamaan erityyppisten aterioiden ravintoarvoa ja ympäristövaikutusta. Minulle kiinnostavin tämän tutkimuksen julkaisematon tulos löytyi, kun etsimme optimaalisinta ateriaa, joka aiheuttaa vähiten päästöjä, mutta jolla on myös hyvä ravintoarvo. Yllätykseksemme tulos oli kaikilla laskutavoilla suunnilleen sama: ruisjauho, rypsiöljy, silakka ja mustikat.

Ruokavaliovalinnat ovat mielestäni korostuneet liikaa rehevöitymiskeskusteluissa. Kun sanotaan, että lihansyönnin vähentäminen vähentäisi päästöjä Itämereen, millainen on syy-seurausketju? Jos ajatellaan, että lihan kysynnän väheneminen johtaisi lihan tuotannon vähenemiseen ja tämän seurauksena rehun kysynnän vähenemiseen ja lopulta rehun tuotannon vähenemiseen. Mitä tälle rehuntuotannosta vapautuvalle maalle tapahtuu? Katoaisiko se? Ei, joten se ehkä voitaisiin ajatella metsitettäväksi. Ajatusleikissä työttömäksi jääneet viljelijät siirretään tehdastyöhön. Mitä tapahtuu uudelleenmetsitetylle maalle ja sen päästöille? Se riippuu olemassa olevan fosforin määrästä. Oliko tämä uudelleenmetsitetty alue kriittinen fosforipäästölähde? Luultavasti ei. Todennäköisesti ensimmäiset uudelleenmetsitettävät alueet olisivat fosforin suhteen vähemmän tärkeitä, heikkotuottoisia peltoja. (Tai ehkä Suomi alkaisi viedä enemmän ruokaa ulkomaille ja peltoala pysyisi samana.)

Tämä osoittaa, että todellisuus on paljon sotkuisempi kuin yksinkertaiset syy-seurausketjut. Jos halutaan, että vesistöillä olisi nopeasti parempi ekologinen tila, en usko, että lihan jättäminen ruokavaliosta olisi tehokkain toimenpide. Fosforikertymien löytäminen ja purkaminen olisi nopeampaa kuin luottaminen epäsuoriin markkinavaikutuksiin. Olen kuitenkin täsmälleen samaa mieltä siitä, että ihmisten tulisi ehdottomasti syödä vähemmän lihaa. Se on hyvä terveydelle ja jättää enemmän vaihtoehtoja ruokajärjestelmän uudelleenjärjestelyihin.