Uutiset
Ocean Space, Venetsia – ilmastokriisin ytimessä Euroopassa
Tämä haastattelu TBA21-Akatemian ja sen Venetsiassa sijaitsevan fyysisen tilan Ocean Spacen johtaja Markus Reymannin kanssa tehtiin kesäkuussa 2020. Se on osa haastattelujen sarjaa, jonka IHME Helsinki 2020 -teoksen taiteilija Jana Winderen sekä toiminnanjohtaja-kuraattori Paula Toppila tekevät osana Janan teokseen liittyvää taustatyötä. Tälle vuodelle suunniteltu teos on siirretty elokuuhun 2021 COVID-19 -pandemian vuoksi.
Ocean Space on tärkeä taidelaitos Jana Winderenin näkökulmasta. Jana on tehnyt yhteistyötä Thyssen-Bornemisza Art Contemporary TBA21–Akatemian kanssa liittyen hänen taiteelliseen tutkimukseensa viimeiset kymmenen vuotta. IHMEellä ja Ocean Space:llä puolestaan on samankaltaisia tavoitteita: jakaa yleisönsä kanssa yksi vuosittainen tuotanto, joka antaa taiteilijalle mahdollisuuden tehdä 2–3 vuoden ajan taustatyötä. IHMEen tavoin myös Ocean Space on parhaillaan kehittämässä ekologisesti kestäviä käytäntöjä, ja se aikoo tehdä muutoksia tapaan, jolla Ocean Space toteuttaa tehtäväänsä valtameritutkimukseen keskittyvänä nykytaidelaitoksena.
Miksi taide, tiede ja tutkimus?
Markus Reymann (MR): Ocean Spacen ohjelman pääpaino on pitkäaikaiseen tutkimukseen perustuvassa näyttelyssä, joka on esillä yhden vuoden ajan. Avaamme näyttelyn aiheita ja teemoja ohjelmassamme, jossa on erilaisia tasoja. Kolmen vuoden aikana tuemme vuoropuhelua ja yhteistyötä taiteilijoiden ja tutkijoiden sekä päättäjien, lakiasiantuntijoiden, kouluttajien, alkuperäiskansojen tiedon harjoittajien ja johtajien, ja perinteisempiä tapoja edustavien tahojen välillä, koskien vuorovaikutusta merten kanssa. Siten nämä projektit eivät näyttäydy yleisöillemme ainoastaan taiteellisen mielikuvituksen ja tutkimuksen runollisesta tai spekulatiivisesta näkökulmasta, vaan myös institutionaalisesta käytännöstä, jolla on juuret taiteen lisäksi myös edellä mainituilla aloilla.
Monet taideteokset, kuten esimerkiksi Janan teos Thaimaassa, juurtuvat vahvasti paikalliseen kontekstiin ja siellä tapahtuviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Janan työ ei ole välittömästi aktivismia, mutta jos vietät enemmän aikaa sen kanssa, huomaat nämä yhteydet. Voit nähdä yhteyden kauneuden, kuulemasi herkkyyden sekä epävarman yhteiskunnallisen tilanteen välillä, jossa tuo kauneus on olemassa.
Paula Toppila (PT): Voitko kertoa enemmän toimintanne painopisteen valinnan taustoista, monialaisesta yhteistyöstä? Miksi lähditte tähän suuntaan?
MR: Kun otimme käyttöön 39-metrisen tutkimusalus Dardanellan vuonna 2011, ajattelimme välittömästi ryhmää ihmisiä, jotka tulisivat näille matkoille tekemään monialaista yhteistyötä. Tuolloin kyse oli taiteellisesta tutkimusprojektista, joka haastoi tapaa, jolla TBA21 oli ollut olemassa. TBA21:llä oli Wienissä näyttelytila, jossa oli 3–4 näyttelyä vuodessa, ja joka kasvoi kokoelman ideasta. Kysymys oli: Voimmeko sitoutua pitkäaikaiseen yhteistyöhön ja kokonaisvaltaiseen kokemukseen? Mitä tapahtuu, kun heittäydymme siihen täysin? Onko olemassa hetki, jolloin muutos tapahtuu? Ja miten voimme silloin toimia ja ravita sitä muutoksen hetkeä? Tämän saavuttamiseksi tarvitsimme mahdollisuuden uppoutua myös uusimpaan tieteelliseen tietoon.
Annan esimerkin: Soitimme joitain Janan äänitteitä Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitsevan The Woods Hole Oceanographic Institutionin neljälle johtavalle tutkijalle ja koimme, kuinka he äänitteet kuultuaan olivat täysin haltioituneita. Yksi syy oli se, että Dardanellalla on ambisoninen kaiutinjärjestelmä, ja toinen syy oli se, kuinka huolellisesti Jana tekee tallenteensa. Se, että on joku, joka nauhoittaa koralliriutan ääniä ja sen asukkaiden ääniä, ikään kuin se olisi kuoro, ja ottaa riutan ja sen asukkaat niin vakavasti, että heistä tulee yhteistyökumppaneita niin äänen tallennuksen kuin esittämisen näkökulmasta. Kyse ei ole vain estetiikasta. Kyse on näiden suhteiden potentiaalista. Yhden ymmärtämisen kautta toinen tulee paremmin esiin, ja siitä syntyy kokonaan uusi keskustelu.
Huomio Venetsiaan luonnonympäristönä
PT: Puit hienosti sanoiksi Janan tallenteiden synnyttämän yhteyden eri alojen ihmisten välillä, Janan erityisen tavan huomioida tallennustensa äänten lähteet, ja miten hänen tapansa tehdä ja käyttää tallenteita eroavat tieteellisestä käytöstä. Mutta Ocean Space on fyysinen tila Venetsiassa, Italiassa, vanhassa San Lorenzon kirkossa, jota kunnostatte … tai miten sanoisitkaan?
MR: Sanoisin, että olemme vakauttaneet sen. Se ei ole oikeastaan restaurointia (mistä kaikki venetsialaiset restauroijat ovat surullisia), vaan se on hieman samanlainen keskustelu kuin taiteilijoiden ja tutkijoiden kohtaamisissa: Mitä rakennuksesta voi tulla uusien asukkaiden ja uuden toiminnan myötä Venetsiassa? Oli tärkeämpää sulkea katto ja lattia, jotta ihmiset voisivat tulla käymään rakennuksessa, kuin palauttaa sen vanha loistokkuus palatsina.
PT: Tämä lähestymistapa saa minut kiinnostumaan siitä, että oletteko tutkineet rakennusta ekosysteeminä? Tiedätkö, mitkä muut lajit elävät rakennuksessa?
MR: On tosi mielenkiintoista, että kysyt tätä. New Institute Amsterdamissa etsii uusia tapoja olla yhdessä muiden lajien kanssa, ja he ovat keksineet zoap-konseptin. Zoap on monen lajin yhdyskunta, joka elää yhdessä. Tutkimme mahdollisuutta muuttaa Ocean Space zoapiksi. Tätä varten meillä on tietysti oltava yksimielisyys siitä keitä muita on läsnä. Tiedämme tietysti kyyhkysistä, jotka ovat kaikkialla Venetsiassa. Taiteilija Tomas Saraceno on löytänyt rakennuksesta monia hämähäkkejä, ja tiedämme myös kaloista.
PT: Tämä kuulostaa todella kiehtovalta! Odotamme innokkaasti zoapin syntyä ja kuulumisia yhteiselosta Ocean Spacessa myöhemmin. Haluaisin jatkaa kysymystäni Venetsiasta, koska se on todellakin sekä hyvin haavoittuva luonnonympäristö laguuneineen että samalla jättimäisen massaturismin keskus. Mikä on Ocean Spacen rooli tässä asetelmassa?
MR: Mielestäni Ocean Spacen – instituution, joka väittää haluavansa osallistua ilmastonmuutosaiheeseen – on todella osallistuttava eikä se voi tuottaa pelkästään kulttuurisia kommentteja aiheesta. Kysymykseni kuuluu: Kuinka tästä tilasta voisi tulla portaali, joka tarjoaa tietoa ja inspiraatiota ihanteellisena tulevaisuuden laboratoriona Euroopan ympäristökriisin sydämessä. Maailmassa on vain muutama muu paikka, joka on niin ikoninen ja niin näkyvästi uhattu. Tämä prosessi meidän on käynnistettävä. Kyse on vähemmän kaupungista ja enemmän ympäristöstä. Mielestäni kysymys kulttuurista ja taiteellisista käytännöistä, jotka ulottuvat eri areenoille, on seuraava: Voimmeko tulla kanavaksi kaikille kaupungin toimijoille ja olla osa muutosta tässä kokoonpanossa?
Puheesta tekoihin kestävyyden tiellä
PT: Miten näet osallisuutenne muutokseen, jota ilmastokriisin ja luontokadon hidastaminen edellyttävät ihmiskunnalta, toisin sanoen kiireellisiä toimia meiltä kaikilta käytännön tasolla? Esimerkiksi Helsingissä keskustelemme joidenkin muiden taideinstituutioiden kanssa aiheesta ja pyrimme tekemään aktiivista muutosta omissa toimissamme. Valitsemme uusiutuvaa energiaa mahdollisuuksien mukaan, pyrimme tuottamaan vähemmän ja yhdistämään hankkeita, tekemään enemmän yhteistyötä paikallisten yhteisöjen kanssa, matkustamaan vähemmän, yhdistämään matkoja tai matkustamaan maata pitkin. Pyrimme neuvottelemaan enemmän tai vähemmän uudestaan jokaisen toimintamme osa-alueen kestävyyden näkökulmasta.
MR: Kyllä, kehitämme toimintatapaa siihen, miten toimia tuottamatta jätettä ja miten ohjelmaa voitaisiin muuttaa niin, että matkustamista olisi vähemmän. Ocean Space -tilassa ei esimerkiksi ole ilmastointia. Laguunin ekosysteemissä on rantakosteikkoja (marskimaata), jolla on mangrovemetsän, meriruohon ja turpeen rinnalla suuri hiilidioksidin sitomispotentiaali, mutta ne ovat jatkuvasti uhattuina. Kysymykseni on, pystymmekö luomaan tilanteen, jossa Ocean Space suojelee aktiivisesti rantakosteikkoja? Voiko sillä olla suunnitelma rantakosteikkojen ennallistamiseksi ja siten hiilidioksidin sitomiseksi, ja voiko se pyrkiä näin tulemaan hiilineutraaliksi – todella saamaan sertifioitu status tälle. Miten me voisimme, Venetsian ekosysteemi ja Ocean Space, todella tukea toisiamme?
Toinen muutos on, että lakkautamme tutkimusmatkat Dardanellalla, joka on aina ollut varsinainen hiilidioksidisyöppö. Kaikilla säästämillämme varoilla, kun jätämme matkustamatta alukselle ja sieltä pois, haluamme toteuttaa ohjelmaa paikan päällä, mahdollistaa sen, että alueen ihmiset voivat itse järjestää paikalliselle yleisölle ohjelmaa ja jossain vaiheessa ammennamme tästä myös Ocean Spacessa. Tulemme tarkastelemaan kolmea solmukohtaa: Venetsia ja Välimeren alue, Jamaika ja Karibia sekä Fidži ja Tyynenmeren alue. Kysymykset ovat: Kuinka voimme kommunikoida näiden kolmen alueen välillä ja tuommeko toisinaan silti ihmisiä näistä paikoista Ocean Spaceen. Kuten tiedämme, olemme kaikki pandemian vuoksi nyt videoneuvottelujen asiantuntijoita.
Yhteistyö paikallisten yhteisöjen kanssa
PT: Ihan totta, niin paljon voidaan tehdä myös etänä. Paikallinen työskentely näissä kolmessa kohteessa kuulostaa erittäin hyvältä. Paikalliseen kontekstiin ja yhteisöön juurtuneen näkökulman vuoksi noilla hankkeilla voi olla elämä myös pidemmällä tähtäimellä. Tiedämme, että ihmisen toimet, ympäristökriisi ja COVID-19 -pandemia liittyvät toisiinsa, virus on nyt pysäyttänyt monet toimintamme ja samalla antanut meille opetuksen siitä, kuinka meidän tulisi muuttaa prioriteettejamme elämässä ja työssä. Videoneuvottelujen lisääntyneen käytön lisäksi, kuinka pandemia on vaikuttanut ajatteluunne organisaationa?
MR: Aloimme miettiä vastuutamme paikallista yhteisöä kohtaan ja kuinka tärkeää on jatkaa ohjelman järjestämistä. Järjestämme kävelyretkiä Venetsiassa, enintään 25 hengelle. Ohjelmassa on seitsemän kävelyä ja seitsemän kehityskaarta (jotka vastaavat viimeisimmän pitkäaikaisen toimeksiantomme Oceans in Transformation -näyttelyn seitsemää polkua), joihin tutustutaan asiantuntijoiden kanssa. Heillä on yhteys kaupunkiin, sen ekosysteemiin ja näyttelyyn, joka ei voi olla avoinna yleisölle nyt. Kysymme myös itseltämme, mikä on vastuumme kulttuurilaitoksena, kun meillä on tila – voiko siitä tulla radioasema, laitos henkilökohtaisten suojavarusteiden valmistamiseksi tai naapurissamme sijaitsevan vanhainkodin hoitohenkilökunnan kenttäsänkyasema?
Jana Winderen (JW): Kävelyjen järjestäminen kuulostaa hyvältä, koska se reagoi pandemian vuoksi käyttöön otettuihin turvatoimiin ja antaa ihmisille mahdollisuuden kokoontua ja jakaa ajatuksiaan. Kun tein yhteistyötä Art Miamin kanssa, pyysin järjestäjiä maksamaan näyttelytilan siivouksesta maton asentamisen sijaan, he olivat heti halukkaita tekemään niin. Luulen, että ihmiset haluavat tehdä asiat eri tavalla, mutta he eivät tiedä miten eikä heillä ole aikaa ajatella sitä. Kysymyksiä kuten: ”Mistä sähkö tulee?”, kysytään hyvin harvoin taideinstituutiossa.
PT: Kyllä, ja siksi meidän onkin opiskeltava lisää ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä, kaiken keskinäisriippuvuudesta, riippumatta siitä, mitä ammattia varsinaisesti edustamme. Tämän tiedon tulisi olla kansalaistaito, joka mahdollistaa ilmastotyön tekemisen kaikille toimialasta riippumatta.
JW: Olen arvostanut paljon yhteistyössäni TBA21-Akatemian kanssa pitkäjänteistä yhteistä ajattelua ja sitä, että olemme kehittäneet projekteja yhdessä monien vuosien ajan. On harvinaista, että taiteilijalla on tämä mahdollisuus. Ja tietysti myös mahdollisuus käydä paikoissa, joihin muuten olisi ollut vaikea mennä, ja että projekti on myös päättänyt, missä olemme käyneet ja keitä paikallisia ihmisiä ja tutkijoita olemme tavanneet ja keneltä olemme oppineet. Se on ollut erinomainen lähtökohta Silencing of the Reefs -hankkeelle ja myös teidän kanssanne tekemille toimeksiannoille, kuten esimerkiksi bára.
MR: On vielä sanottava jotain työskentelystäsi, Jana: tapa, jolla sinä osallistut työhön tutkijoiden läsnä ollessa. Tutkijat ovat niin skeptisiä kaikesta, mikä ei ole tiedettä. Tutkijan täytyy kouluttautua vuosia ja vuosia ja pätevöityä vertaisarvioiduilla artikkeleilla. Kun tutkija tapaa jonkun kaltaisesi, joka on niin syvällä yhteisessä keskustelussa ja heidän käytännöissään, he suhtautuvat vakavasti. Kyse on omistautumisesta työlle, ekosysteemille ja ajalle – ei vain lopulliselle tuotteelle. Tämä on se ero. Työssäsi on kyse työskentelyprosessin kautta jatkuvasti kehittyvän uuden kielen etsimisestä.
