Ajan, tiedon ja paikallisuuden kysymykset biennaalikontekstissa – Thaimaan biennaali, Krabi 2018

Keskustelu Palin Ansusinhan kanssa jatkaa taiteilija Jana Winderenin sekä toiminnanjohtaja, kuraattori Paula Toppilan haastattelujen sarjaa. Haastattelujen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisten aiheuttamista ympäristömuutoksista, joita tapahtuu Itämeren lisäksi myös muissa vesijärjestelmissä.  Ansusinha työskenteli Janan tutkimusassistenttina Through the Bones -projektissa Thaimaan Biennaalin yhteydessä 2018 Krabissa sekä Chanassa, joka sijaitsee Songklanin maakunnassa Etelä-Thaimaassa.

Biennaalin jälkeen Ansusinha on jatkanut yhteistyötä alueen yhteisöjen kanssa tukeakseen ja avustaakseen paikallisia kalastajia säilyttämään toimeentulonsa. Hän toimii lisäksi englanninkielisenä toimittajana ซอย | soi -mediassa. Soi on bangkokilainen kirjoittamisen, toimittamisen ja kustantamisen foorumi, jonka puitteissa hän kääntää thaikirjallisuutta englanniksi sekä avustaa taiteilijoita.

Tekniikka, jossa kalastajat kuuntelevat valtamerissä eläviä kaloja, äyriäisiä, koralleja ja nisäkkäitä pidellen airoa päätään vasten, on kalastajayhteisöjen tuhansia vuosia tuntema tapa aina Grönlannista Thaimaahan. Through the Bones -teos perustuu tähän tietoon yhdistettynä teknologiaan ja hydrofoni-äänitysten tekniikkaan. Jana Winderen on tehnyt projektiinsa liittyvää kenttätutkimusta perehtyäkseen tähän kuuntelemisen tapaan  ja oppiakseen, miten Thaimaan kylissä harjoitetaan kestävää kalastusta, jonka myötä vaalitaan tervettä ja elinvoimaista yhteisöä huolehtien yhtäaikaa alueen ympäristöstä ja ihmisistä.

Ensimmäinen kohtaaminen 

Palin Ansusinha (PA): Sen jälkeen, kun valmistuin Bachelor of Arts -kurssiltani ja palasin Thaimaahan, hain biennaaliin vapaaehtoiseksi toimiakseni tulkkina kansainvälisten taiteilijoiden vierailuilla. Toimin Janan työparina matkalla, jonka aikana kulttuuriministeriön virkamiehet kuljettivat meitä eri kohteisiin. Kaikki biennaaliin valitut kohteet ovat valtion hallinnoimia; kansallispuistot, turistirannat ja yhteisömetsät on valjastettu palvelemaan matkailua. Tämä käy järkeen valtion rahoittamassa biennaalissa, jossa kaiken mikä tapahtuu, on pysyttävä sääntöjen ja määräysten rajoissa.

Meidät vietiin kaikkiin näihin ”kauniisiin paikkoihin”, kuten Krabin kuvernööri asian esitti. Päädyimme paikkaan nimeltä Tha Pom Klong Song Nam [ท่า ปอม คลอง สอง น้ำ], joka on Tha Pomin paikallisyhteisön ylläpitämä metsä.  Siellä on joki, jossa suolainen ja makea vesi kohtaavat ja joka virtaa mangrovemetsän läpi päätyen lopulta Pali-jokeen ja Andamaanienmereen. Vierailijoina meitä kiellettiin koskemasta mihinkään. Saimme ainoastaan kävellä joen päälle rakennetuilla betonipoluilla tai uida määrätyllä alueella. Monet käytännöt pyrkivät säilyttämään tämän koskemattomuuden idean luonnosta, josta ihmiset on poistettu kuvasta ja asetettu tämän spektaakkelin tarkkailijoiksi tai kuluttajiksi.

Minulle mielenkiintoista oli tuolloin se, kuinka Janan työskentely suuntasi kohti toisenlaista luontosuhdetta, joka kenties väistää ilmeisen lähestymistavan ja kieltäytyy välittömästä kuluttamisesta tai ymmärryksen tavasta. Maiseman kuunteleminen vaatii erilaista suhdetta ympäristöön – se on intiimimpää ja fyysisempää – ja juuri tämä johti meidät kohti jotain, joka puuttui tästä luonnon spektaakkelista.

Kalastajien yhteisöön tutustuminen

Jana Winderen (JW): Tapasimme noilla poluilla Usengin.  Kuuntelimme jokea juuri siinä kohdassa, jossa makea vesi kohtaa meren, kunnes vuorovesi nousi mangrovemetsään. Ja kuten Palin kertoi, emme voineet koskettaa vettä, mennä veteen tai edes koskettaa puita. Emme myöskään olisi saaneet oleskella siellä pimeän jälkeen. Mutta puhuimme Usengin kanssa ja kuuntelimme vettä hydrofoneilla. Saimme olla siellä hänen kanssaan. Nauhoitimme lepakoiden ääniä ja koska oli pimeää, teimme äänitykset ultraäänitallenteina. Päätimme palata takaisin kello kuusi seuraavana aamuna ja mennä joen ylävirtaan veneellä tekemään lisää nauhoituksia. Jo silloin tuntui täysin väärältä ajatella kaiuttimien ja aurinkopaneelien asentamista tähän ympäristöön – miksi lisäisit enemmän ääntä tai tavaraa tähän jo fantastiselta kuulostavaan ympäristöön?

PA: Yksi tärkeä piirre tässä paikassa on se, että kalastajat pääsevät liikkumaan veneillään ainoastaan vuoroveden mukaan. Silloin he lähtevät kalastamaan. Paikallinen opas ei ilmestynyt sinä päivänä, joten keskustelimme Gai-nimisen kalastajan kanssa.  Hän tarjoutui viemään meidät joen ylävirtaan, jotta Jana voisi tehdä nauhoituksia vedestä joen suulle päin edeten. Kuuntelimme jokea hydrofoneilla ja saimmekin tietää, että kalastajat ovat kuunnelleet monien sukupolvien ajan samoja ääniä vedestä puisten airojen ja veneen pohjan kautta.

JW: Ennen lähtöäni Thaimaahan olin kirjoittanut luonnoskirjaani haluavani selvittää, miten kuuntelu airon kautta toimii. Menetelmässä airon toinen pää asetetaan pään viereen ja toinen veteen. Tämä tapahtuu samoin kuin arktisella alueella valaita pyydettäessä. Oli hieno sattuma, kun istuimme veneessä kuuntelemassa hydrofoneillani ja Mhan, eräs toinen kalastaja, tuli veneensä kanssa siihen ihmettelemään mitä olimme tekemässä. Annoin hänen kuunnella kuulokkeilla ja hän näytti, kuinka hän kuuntelee vedenalaisia ääniä; hän vain asetti airon pään omaa päätään vasten. Hän oli oppinut tavan isoisältään. Ja sitten myös Gai näytti meille, kuinka hän kuunteli veneen pohjan kautta.

Olen niin monta kertaa ollut veneessä ihmisten kanssa, eivätkä he koskaan ajattele moottorin ja kaikuluotaimen sammuttamista. Toisin kuin nämä kaverit, jotka käyttävät kuuntelua myös keinona suunnistaa veden alla. He sammuttivat moottorin heti kun pysähdyimme.

Ekologiset ratkaisut taideteosten tuotannossa

JW: Palataksemme Thaimaan biennaalin projektiin. Päätimme, että kutsumme yleisöä tulemaan mukaan, kun Supan ja hänen kalastajatoverinsa lähtevät kalastamaan nousuveden aikaan, ja laskemaan jokea veneillä heidän kanssaan. Teimme lisää airoja Bang Yohin kanssa, joka teki ne projektia varten nimenomaan kovapuusta, joka välittää hyvin ääntä. Vietimme paljon aikaa erilaisten puulajien testaamiseen valitaksemme mikä välittäisi ääniä parhaiten.

Ja sitten teimme tämän airo päätä vasten -symbolin, jonka kaiversimme jokaiseen airoon. Palin löysi erään paikallisen, joka poltti symbolin airoihin. Teimme myös puiset opasteet, jotta emme toisi luontoon lisää muovia tai metallia, joka olisi myöhemmin heitettävä pois. Käytimme ainoastaan materiaaleja, jotka voisivat maatua ympäristöön.

Ihmisiä kuljetettiin alas jokea, ja Supan näytti heille, kuinka vettä kuunnellaan airolla. Ihmiset terävöittävät aistinsa ja keskittyvät kuunteluun. Heidät kuljetettiin alas asti, aina mangrovemetsien keskelle, jossa joen suu sijaitsee. Kunnostimme entisen teehuoneen lattian joen suulla, jonne heidät jätettiin kuuntelemaan niin kauaksi aikaa kuin he halusivat. Koska ihmiset olivat jo tietoisia kuuntelusta, mielestäni he ymmärsivät, että heidän tuli vain kuunnella siellä. Ihmiset saivat viettää paikassa niin paljon aikaa kuin halusivat, tosin heidän oli palattava takaisin joelle ennen kuin vuorovesi laski liian matalaksi. Heidän ei tarvinnut katsoa kelloaan, heidän oli sen sijaan seurattava vuorovettä.

PA: He eivät tienneet, milloin vuorovesi nousee tai laskee, joten heidän oli lopulta aina turvauduttava kalastajiin, jotka kertoivat heille, milloin oli mentävä.

JW: Luulen, että ryhmässä oli seitsemän kalastajaa, lähinnä Supanin kautta löytyneitä luullakseni.

PA: Kyllä, Supan ja hänen kalastajaverkostonsa.

JW: Tämä oli panoksemme biennaaliin, ja mielestäni se teki vaikutuksen ihmisiin. Muistan, että vein kuraattori Joshua Jiangin sinne ja hän sai kokea sen, ettet todellakaan tarvitse asennettuja laiteita voidaksesi kuunnella.

Työ, jonka kanssa Palin työskentelee parhaillaan, ja jonka parissa myös itse teen töitä, on veden alla kuuntelemiseen liittyvän tiedon säilyttäminen. Tämä tieto on katoamassa. Se on yksi näkökulma, toinen on käynnissä oleva taistelu siellä elävien ihmisten elämästä ja toimeentulosta.

Paikan historiaan tutustuminen

PA: Molempien suuri kysymys oli tuolloin, kuinka tämä biennaali hyödyttää paikallisia ihmisiä? Janan Krabissa tekemä työ pyrkii pohtimaan tapoja, joilla voimme tehdä yhteistyötä kalastajien kanssa ilman, että asetamme heille uusia sääntöjä tai omia tietämisen tapojamme. Kuinka voimme sitoutua jo olemassa olevaan tietoon, joka on jo ihmisissä ja heidän ympäristössään? Loppujen lopuksi teos ei tarvinnut mitään tekniikkaa. Jos se olisi edellyttänyt, kysymys olisi kuulunut: kenellä on pääsy tekniikkaan, jotta hän voi kertoa tarinan? Kenellä on valtaa nimetä tai selittää maailmaa? Tarinat ovat jo maisemassa, kalastajissa, jotka ovat niitä todellisia tarinankertojia.

Työskentelemällä heidän kanssaan saimme tietää, kuinka joki on muuttunut vuosien varrella. Kuinka siellä oli aiemmin teollisia katkaraputiloja, jotka myrkyttivät joen lannoitteilla ja kemikaaleilla. Kuulimme myös, kuinka maan omistajat halusivat kehittää alueen lomakohteeksi. Tämä ei yllättänyt, sillä Krabin ovat vallanneet pääosin bangkokilaiset sijoittajat, ja suuri osa sen resursseista on pakkolunastettu valtion tai paikallisten mafioiden toimesta. Kokemuksemme Krabissa kosketti vain jäävuoren huippua. Thaimaassa on monien vuosikymmenien ajan ollut paljon suurempi ja kroonisempi ongelma; se, kuinka resurssit yksityistetään ja ryöstetään ja kuinka moni yhteisö on väkivalloin siirretty mailtaan.

Minusta ei ollut sattumaa, että tapasimme Bang Neen, jonka kanssa saimme työskennellä Chanassa, Songkhlassa. Hän oli tuolloin yksi Thepan voimalaitosten vastaisen liikkeen johtajista ja taistelee sotilashallituksen megaprojektia vastaan, joka tähtää ​​koko etelän teollistamiseksi ja joka uhkaa hänen yhteisönsä toimeentuloa.

Oli hupaisaa, kun puhuimme hänen kanssaan ensimmäistä kertaa puhelimessa ja kerroin hänelle, kuinka Jana käyttää hydrofoneja kuunnellakseen kaloja. Hänestä tuli heti hieman kilpailuhenkinen, koska hän on myös kalakuuntelija (Doolam [ดู ห ลำ]), joten hän kutsui Janan vierailulle katsomaan, kuka pyydystäisi eniten kalaa.

JW: Se oli hienoa. Matkustimme Chanaan ensimmäisen kerran viikoksi. Ja tämä oli ennen biennaalin avajaisia.

PA: Kyllä, ennen avajaisia. Ja tulit myöhemmin takaisin niitä varten.

JW: Ja tulen takaisin uudelleen. Tällaista hanketta on kehitettävä läheisessä yhteistyössä paikallisten ihmisten kanssa. Bang Nee ja hänen yhteisönsä olivat työskennelleet viimeisen 30 vuoden ajan saadakseen lajien monimuotoisuuden elvytettyä ja kalat takaisin alueelle. 30 vuotta sitten suurten troolareiden liikakalastuksen jälkeen alueella ei ollut enää juurikaan kalaa. Siellä aiemmin kalastaneiden paikallisten oli matkattava pitkä matka saadakseen saalista. Se hajotti yhteisön ja perheet.

Työn ja alueen hoidon avulla he onnistuivat kuitenkin saamaan kalat hitaasti mutta varmasti takaisin. Ja nyt siellä on yli 140 lajia, ja monimuotoisin kalaesiintymä, jonka olen koskaan kohdannut. Olin todella ihmeissäni kuunnellessani sitä, kun menimme yöllä nauhoittamaan lahdelle. Kalojen tuottamien äänten määrä oli tajuntaa räjäyttävä. Kuten oli myös Bang Neen ja Bang Hetin tietämys. Olimme heidän kanssaan silloin lahdella. Maalla Bang Nee teki valtavan piirustuksen, josta näimme missä olimme nauhoittaneet ja mitä kuulimme. Ja tässä lahdessa elivät kaikki nämä erilaiset lajit, joita olimme etsineet. Se oli eräänlaista eri lajien kartoittamista piirustuksen ja kuuntelun avulla.

On musertava tosiasia, että kaikki tämä häviää jälleen 30 vuoden kuluessa. Kaikki yhteisössä työskentelivät tietysti säilyttääkseen alueen monimuotoisuuden, koska kyse on ihmisten elämästä ja kuolemasta.

COVID-19-kriisi toi esiin ruokaturvan ongelman

PA: Janan toisen vierailun alla, toukokuussa 2019, ilmoitettiin, että hallitus oli näyttänyt vihreää valoa Chanan alueen teollistamista koskevalle hankkeelle. Tähän kuuluu syvänmeren sataman ja kaasunerotuslaitosten rakentaminen kolmeen lääniin, mukaan lukien Suan Gong:iin, jossa Bang Nee asuu. Päätöksentekoprosessiin ei sisältynyt minkäänlaista kansan kuulemista. He jopa estivät ihmisiä osallistumasta ns. julkisiin kuulemistilaisuuksiin. Paikallisten yhteisöjen virkamiehet ovat jatkuvasti häirinneet projektia vastustavia paikallisyhteisöjä.

Chanan väestö on mobilisoinut liikettä suunnitelmaa vastaan ​​jo vuosia, mutta se on nykyisin vaikeampaa, sillä sotilashallitus on nopeuttanut hanketta ja sivuuttanut monia oikeudellisia toimia tämän projektin eteenpäin viemiseksi. Uskon kuitenkin, että asiat ovat alkaneet muuttua tänä vuonna liikkumisrajoitusten myötä, jolloin monet ongelmat ovat korostuneet, mukaan lukien hallituksen kyvyttömyys hallita kriisiä. Eniten kärsivät kaupunkien siirtotyöläiset, joilla ei ole perusoikeuksia ja välttämättömyyksiä. Sen sijaan paikallisilla kalastajilla, jotka huolehtivat perusresursseista, kuten Bang Nee, on tärkeä merkitys ihmisistä huolehtimisessa.

Suan Gongin kalastajat auttoivat lahjoittamalla saaliinsa Songkhlanissa paikallisille sairaaloille. Näimme myös, miten toinen etelän kalastajayhteisö toimitti pohjoisen maanviljelijöille kalaa riisiä vastaan ja monia muita vastaavia tapauksia. Näistä malleista tulee välttämättömiä tällaisina aikoina, ja se osoittaa, kuinka Chanan kansa ei vain taistele yhteisönsä selviytymisestä, vaan vaihtoehtoisen taloudellisen näkemyksen puolesta, joka ei jätä ketään jälkeensä.

Thaimaassa uusi sukupolvi johtaa valtakunnallista liikettä, joka vaatii Thaimaan yhteiskuntaa sortavien rakenteiden ja käytäntöjen purkamista. Demokratian vaatimus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään sotilashallituksesta pääsyä tai monarkian uudistamista. Se kannustaa meitä kuvittelemaan aivan toisenlaisen yhteyden, joka meillä voisi olla keskenämme, ja joka vapauttaisi meidät feodaalisesta tai patriarkaalisesta vallasta.

Joulukuussa 2020 Bang Nee johti 40-50 ihmistä Chanasta protestoimaan hallintorakennuksen edessä valtion teollisuussuunnitelmaa vastaan. Chana-liike on saanut paljon tukea nuoremmalta sukupolvelta, mikä osoittaa, että he eivät enää taistele yksin – toivottavasti sama tilanne jatkuu myös monissa muissa yhteisöissä, joita uhkaa sama ongelma. Toivon myös, että yhä useammat ilmastoaktivistit tulevat tukemaan valtakunnallista liikettä. Ekologisen tuhon ongelma on erottamaton taloudellisen eriarvoisuuden ongelmasta, joka uhkaa puolestaan niiden toimeentuloa, jotka huolehtivat aktiivisesti ympäristöstä.

Uusi malli kansainvälisille näyttelyille

PA: Yhteistyö Janan kanssa on saanut minut kiinnostumaan enemmän taiteen ja kulttuuriteollisuuden tiedontuotannosta ja  sen levittämisestä.  Näin etenkin kun tulin alun perin taidemaailmaan kääntäjänä, jolla on mahdollisuus toimia asioiden välittäjänä eri kulttuurien ja kontekstien välillä. Minulle Janan projekti, Through The Bones, antaa mahdollisuuden tulla enemmän tietoiseksi episteemisen väkivallan kohteista taidemaailmassa ja esittää kysymyksiä kuten: mitä oikeastaan pidetään ”tietona”. Mitä ja kenen tarinoita kerrotaan, toistetaan, arkistoidaan, muistetaan ja mitä tarinoita sivuutetaan tai unohdetaan?

Puhuin Janan kanssa eräänä päivänä siitä, kuinka pandemia hankaloittaa koko kansainvälistä taidemaailman logistiikkaa. Mietin, missä määrin näyttelymallien tai ohjelmien siirtäminen verkkoon voi antaa meille mahdollisuuden sopeutua kriisiin. Eikö ole aika kuvitella toimintamallit uudelleen ja sitoutua enemmän paikallisesti tapahtuvaan toimintaan? Ja todella kysyä kulttuurilaitoksina tai taiteilijoina, jotka hyötyvät näistä kulttuuri-instituutioista, mitä voimme tehdä tämän pääoman jakamiseksi uudelleen ja kuinka voimme osallistua enemmän paikallisiin kamppailuihin. Luulen, että meidän kaikkien on jatkuvasti kysyttävä tätä itseltämme.