Neuvoa-antava työryhmä haastattelussa: Paula Toppila

Esitimme neuvoa-antavan työryhmämme jäsenille neljä kysymystä siitä, miten IHME Helsingin tavoite yhdistää taide, tiede ja ilmastotyö on neljässä vuodessa toteutunut. IHME Helsingin toiminnanjohtaja ja kuraattori Paula Toppila on ollut IHMEessä mukana alusta lähtien ja johtanut IHMEen muutosta ekologisesti kestäväksi taideinstituutioksi. Toppila on toiminut neuvoa-antavan työryhmän puheenjohtajana vuodesta 2019 lähtien.

1) Kun aloitimme yhteistyömme Advisory Boardissa neljä vuotta sitten kohti uutta suuntaa, ekologisesti kestävää taideinstituutiokäytäntöä. Halusimme tuoda ohjelmassamme yhteen taiteen, tieteen ja ilmastotyön ja tukea pitkäjänteistä yhteistyötä sekä instituutioiden että taiteilijoiden kanssa. Miten mielestäsi olemme onnistuneet tässä?

Olemme tehneet nyt neljä vuotta yhteistyötä tieteellisen kontekstin kanssa dialogissa toimivien taiteilijoiden kanssa ja olemme havainneet, että tämä voi tapahtua monella eri tavalla: näkyvänä osana taideteosta, osana teoksen taustatyötä ja kolmanneksi esimerkiksi paikoissa, joissa taide lopulta tapahtuu. Taiteilijoiden Jana Winderenin, Katie Patersonin ja Amar Kanwarin vuosina 2020-2022 toteuttamat kolme IHME Helsinki -teosta ovat hyviä esimerkkejä. Olemme iloisia, että viimeinen tilausteoksemme Learning from Doubt – verkkokurssi Amarin kanssa toteutuu toistamiseen tämän vuoden syyskuussa Helsingin yliopiston HELSUSin ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian kanssa. Olemme tehneet yhteistyötä näiden yliopistojen kanssa vuodesta 2020 lähtien. Tämän lisäksi olemme kehittäneet yhdessä taiteilijoiden kanssa tapoja tilausteosten esittämiseksi ulkomailla radikaalisti ympäristöystävällisellä tavalla mm. skaalaamalla teoksen kokoa ja minimoimalla lentomatkustamisen määrän. Olemme onnistuneet luomaan toimivia käytäntöjä ilmastotyölle taideinstituutiossa. Lähtiessämme tälle matkalle, emme tienneet tarkalleen, millainen polku se olisi. Mutta neljän vuoden jälkeen voin sanoa, että se on ollut erittäin palkitseva ja inspiroiva polku. On ollut hienoa nähdä suunnanmuutos laajemminkin Suomen taidekentällä, missä taide- ja kulttuuri-instituutioita ovat ottaneet suuria ja pieniä askelia kohti ympäristötietoisempaa ja -ystävällisempää taidekenttää. Voimme saada aikaan muutoksen vain yhdessä ja siksi työ jatkuu. Toivon, että tulevaisuudessa tapahtuu myös radikaaleja muutoksia siinä, miten instituutiot näkevät itsensä tulevaisuudessa. Tarvitsemme pitkän aikavälin ajattelua ja jaettuja skenaarioita.

2) Taideteosten tilaajana olemme miettineet uudelleen tapoja tehdä yhteistyötä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa ja pohtineet uudesta näkökulmasta sitä, miten esittää tilausteoksiamme Suomen ulkopuolella. Yksi testaamistamme menetelmistä on se, että sen sijaan, että kuljettaisimme teoksia mantereelta toiselle (päästöt), olemme tehneet yhteistyötä taiteilijoiden kanssa heidän kotimaassaan tukemalla käynnissä olevia tai uusia projekteja paikallisten ihmisten kanssa. Mitä yhteyksiä näet tämän lähestymistavan ja postkolonialistisen projektin välillä?

Haluan kiittää erityisesti yhteistyötaiteilijoitamme Amar Kanwaria ja Hiwa K:ta, joiden teokset ja vuoropuhelu heidän kanssaan ovat vieneet meidät tälle erittäin inspiroivalle polulle. Kyse on ollut kansainvälisen nykytaiteen alan yhteistyötapojen uudelleenajattelusta ja siitä, mitä kansainvälinen yhteistyö voi tarkoittaa monikriisin aikana. Meidän on pohdittava uudelleen, kenen kanssa teemme yhteistyötä, kenelle haluamme tuoda nämä projektit koettaviksi, kuinka kauan ja miksi meidän pitäisi tehdä niin? Voimmeko tehdä yhteistyötä suoraan taiteilijoiden kanssa instituutioiden sijaan? Voimmeko tuoda teoksen paikallisen yleisön saataville kahdessa paikassa ruokkimatta taideturismia? Tämä tarkoittaa myös erilaisia lähestymistapoja sen suhteen, mitä kuratointi on ja voi olla, ja uskon todella, että dekolonialististen käytäntöjen ja ekologisesti kestävien käytäntöjen ympärillä on aito, jopa luonnollinen polku ja mahdollisuus kulkea samaan suuntaan. Omassa kuraattoritoiminnassani, joka keskittyy uusien teosten tekemiseen, korostuvat luottamus, kuuntelu ja huolenpito. Amarin ja Hiwan kaltaisten taiteilijoiden mahdollisuus jatkaa ja aloittaa pitkäaikaisia projekteja kotimaissaan globaalissa etelässä, kontekstissa, jonka he tuntevat erittäin hyvin ja jotka kärsivät ilmaston lämpenemisestä eniten, on ratkaisevan tärkeää, kun ajattelemme taiteellisia ja taideinstitutionaalisia käytäntöjä uudelleen ympäristökriisin aikana.

3) Mikä on nykytaiteen ajankohtaisin kysymys sinun näkökulmastasi näinä monikriisin aikoina?

Kaikkien huonojen uutisten, huolen ja satunnaisen toivottomuuden keskellä minusta on myös erittäin inspiroivaa olla elossa, tarkkailla ja vaikuttaa omassa roolissani siihen suuntaan, mitä kohti kuljemme taiteen kentällä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Taideteokset tulevat olemaan yhtä moniäänisiä kuin ennenkin, mutta koska taide heijastaa elämäämme, ympäristökriisi vaikuttaa jo siihen, mitä aiheita taiteessa käsitellään, mutta myös siihen miten taidetta tehdään, mitä materiaaleja käytetään, millainen on taiteen elinkaari ja myös pohdintaa sen ympärillä, mitä taide monikriisin aikana on? Miten monikriisiytynyt maailmamme vaikuttaa taideinstituution tehtävien painopisteisiin? Voiko taidemaailman toiminnan lähtökohtana tulevaisuudessa olla kiertotalouden idea?

4) Työskentelette kaikki enemmän tai vähemmän kokopäiväisesti myös akateemisessa kontekstissa. Millaisena näet tässä yhteydessä tapahtuvan ekologisen käänteen (kestävän kehityksen siirtymän), muuttuuko tieteen tekeminen maailman mukana ja miten?

En työskentele yliopistossa, mutta johdan yhteistyötämme yliopistojen kanssa. IHME on myös osa suomalaisten taideyliopistojen ja taidekoulujen käynnistämää kuvataiteen kestävän kehityksen verkostoa. Mielestäni on ratkaisevan tärkeää integroida taideopetukseen ekologiaan juurtuneita opinto-ohjelmia. Meidän pitäisi päivittää ja harkita uudelleen ajattelua kaikessa taiteen tekemiseen liittyvässä. Miltä taiteen ja tieteen filosofiat näyttävät ekologian näkökulmasta uudelleen tarkasteltuna? Miten se vaikuttaisi ajatteluumme ja elämäämme taideopiskelijana, jos voisimme opiskella maisteriohjelmissa, joiden nimet olisivat mm. seuraavanlaisia: Regeneratiivinen ruoka ja maanviljely, Sitoutunut ekologia, Uudistava taloustiede, Kokonaisvaltainen tiede, Taide ja paikka, Mieli, liike ja ekologia, Ekologinen design-ajattelu, Mielikuvituksen poetiikka, Taiteet ja ekologia. Mielenkiintoista kyllä, nämä eivät ole kuvitteellisia, vaan todellisia nimikkeitä Dartington Arts Schoolin maisteriohjelmassa Isossa-Britanniassa. Tämän oppilaitoksen tehtävänä on yhdistää taiteet, ekologia ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Niin taiteellisten ja kuin tieteellistenkin oppilaitosten missiot voidaan ja niitä pitää päivittää näinä ympäristömuutoksen aikoina.