Neuvoa-antava työryhmä haastattelussa: Ute Meta Bauer

Esitimme neuvoa-antavan työryhmämme jäsenille neljä kysymystä siitä, miten IHME Helsingin tavoite yhdistää taide, tiede ja ilmastotyö on neljässä vuodessa toteutunut. Professori ja kuraattori Ute Meta Bauer NTU Centre for Contemporary Arts Singaporesta on ollut mukana neuvoa-antavassa työryhmässä vuodesta 2019 lähtien.

1) Kun aloitimme IHMEen uuden suunnan ja yhteistyön neljä vuotta sitten, halusimme yhdistää ohjelmassamme taiteen, tieteen ja ilmastotyön ja tukea pitkäjänteistä yhteistyötä sekä instituutioiden että taiteilijoiden kanssa. Miten mielestäsi olemme onnistuneet tässä?

Jana Winderenin, Katie Petersonin ja Amar Kanwarin teokset osoittivat kukin omalla tavallaan, kuinka taiteilijat hyödyntävät tutkimusta ja kokemuspohjaista tietoa käsitellessään ilmastonmuutoksen vaikutuksia, suhdettamme luontoon sekä luonnon ja kulttuurin risteämistä. Jokainen taiteellinen projekti antoi yleisölle mahdollisuuden osallistua ja aistia eri tavoin sen, mikä on ekosysteemissämme epätasapainossa.

2) Tilaajina olemme pohtineet uudelleen tapoja tehdä yhteistyötä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa ja miten mahdollistaa taiteilijoiden työn nähdyksi tuleminen ja kehittyminen ulkomailla. Yksi testaamistamme menetelmistä on se, että sen sijaan että olisimme kuljettaneet suuren määrän töitä mantereelta toiselle (päästöt), olemme tehneet yhteistyötä taiteilijoiden kanssa heidän kotimaassaan tapahtuvissa pitkäaikaisissa projekteissaan. Tuemme käynnissä olevia hankkeita paikallisten yhteisöjen kanssa kestävien käytäntöjen juurruttamiseksi. Miten näet tämän lähestymistavan suhteessa postkolonialistiseen projektiin?

En ole varma, miten tämä liittyy siirtomaavallan jälkeiseen ajatteluun tai toimintaan. Ei ole välttämättä vähemmän haitallista lennättää ihmisiä taideteosten sijaan. IHMEen työ on aina suuntautunut prosessiin eikä tuotteisiin, mikä teki IHMEestä alun alkaen erilaisen suhteessa muihin taideorganisaatioihin. Yhdestä kahteen vuoteen kestävä, pitkäaikainen yhteistyö yhden taiteilijan tai taiteilijaryhmän kanssa, tähtäimessä yhden uuden teoksen tekeminen, on myös toimintamalli, jota olette seuranneet toiminnan aloittamisesta lähtien. Mikä on erilaista, on suurimman osan hankkeista keskittyminen aikamme olennaisiin kysymyksiin – kuten ilmastokriisiin ja tänä vuonna Hiwa K:n kanssa pakkosiirtolaisuuteen – taiteellisilla käytännöillä, jotka hyödyntävät ääntä, aisteja ja koulutusta. Tämä osallistava elementti konkretisoi käsiteltäviä asioita.

On illuusio, että ohjelmien siirtäminen digitaaliseen maailmaan olisi ratkaisu päästöjen vähentämiseen. Tosiasia on, että kun suuret datakeskukset tuottavat lämpöä ja vaativat jäähdytystä, verkkoaikamme aiheuttaa yhtä paljon haittaa planeetalle energiankulutuksellaan. Päästöt on tietysti aina asetettava asiayhteyteen ja katsottava instituutioiden päästöjä kokonaisuutena.

3) Mikä on nykytaiteen ajankohtaisin kysymys sinun näkökulmastasi tänä monikriisin aikakautena, jota elämme?

Sosiaalinen ja ympäristöoikeudenmukaisuus. Maailmanlaajuisen vaurauden uudelleenjako köyhyyden torjumiseksi ja globaalin etelän sekä köyhien ihmisten ilmastonmuutoksen vaikutuksille altistuminen. Luonnonvarojen jatkuvan hyväksikäytön aiheuttaman luonnonhaitan lopettaminen.

4) Työskentelette kaikki enemmän tai vähemmän kokopäiväisesti myös akateemisessa kontekstissa. Millaisena näet ekologisen käänteen (kestävän kehityksen siirtymän) tapahtuvan tässä yhteydessä, muuttuuko tieteen tekeminen maailman mukana ja miten?

Olemme kaukana todellisen maailman ongelmien käsittelystä. Akateeminen maailma on juuttunut omiin prosesseihinsa – luoden kasvavaa hierarkiaa niiden välille, joilla on varaa korkeakoulutukseen ja pääsy tutkimusrahoitukseen.

Tämä aika vaatii kiireesti kansalaistieteitä ja yhtäläistä pääsyä koulutukseen sekä muiden tiedon muotojen mukaan ottamista – kuten alkuperäiskansa- tai kansojen tietämyksen, perinteisen tiedon ja uusien teknologioiden yhdistämistä. Akateeminen maailma on jossain määrin kaukana siitä, mitä kentällä tapahtuu.