Videotaiteen esittämisen kestävyydestä

 

Tämän vuoden IHME Helsinki 2025 -teos on Zhanna Kadyrovan videoinstallaatio Metsä. Teos avataan yleisölle elokuussa Vanhankaupunginkosken Voimalamuseossa. Teoksen installoinnista vastaa Pro Av Saarikko Oy, monelle taidekentän toimijalle tuttu edelläkävijä mediataiteen esittämisen saralla.

IHME Helsinki pyrkii omassa toiminnassaan ekologisuuteen ja edistää kuvataiteen kestävyyssiirtymää jakamalla oppimaansa muille taidekentän toimijoille.

Haastattelimme Jorma Saarikkoa videotaiteen esittämisen kestävyydestä ja ympäristönäkökulmista. Miten esittää mediataidetta ekologisesti kestävästi?

Kuka olet ja mikä on yhteytesi videotaiteeseen?

Olen Jorma Saarikko, Pro Av Saarikon perustaja ja omistaja. Tutustuin mediataiteeseen 1980-luvulla ja aloin auttamaan suomalaisia videotaiteilijoita ollessani töissä Suomen ensimmäisessä hifiliikkeessä, Kruunuradiossa. Tuolloin tekniselle osaamiselle oli taiteen alalla kova tarve, ja itse puolestani innostuin kovasti taiteilijoiden auttamisesta. Olen aina ollut kiinnostunut ratkaisemaan ongelmia, ja mediataide on oikeastaan täynnä niitä.

Perustin oman yritykseni Pro Av Saarikon vuonna 1992. Pro Av Saarikko on yritys, joka keskittyy mediataiteen tekniseen toteutukseen. Yritämme myös löytää uusia tapoja käyttää tekniikkaa ja tarjota niitä mahdollisuuksia taiteilijoille, kuitenkaan puuttumatta millään tavalla sisältöön.

Kun olin vuonna 1999 Ranskassa Louvressa, näin siellä Mona Lisa -maalauksen. Samaan aikaa olin tutustunut jo mediataiteeseen niin paljon, että olin ehtinyt näkemään mediataiteen teoksissa pitkin maapalloa valtavat määrät ”out of order” -lappuja.

Tuntui täysin käsittämättömältä, että yksi maalaus voi olla seinällä kolmesataa vuotta, mutta mediataide ei. Silloin päätin, että minun jäljiltäni ei tule ”out of order” -lappuja mihinkään. Ja siitä olen pitänyt kiinni.

Nykyään Pro Av Saarikko on keskittynyt suunnittelemaan, toteuttamaan, vuokraamaan ja myymään taiteilijoille, museoille ja gallerioille teknisiä ratkaisuja, joilla he voivat esittää oman taiteellisen näkemyksensä. Suomessa yhteistyökumppaneitamme ovat taiteilijat, galleriat ja museot kuten Amos Rex ja HAM.

Liikevaihdostamme kuitenkin 70% tulee ulkomailta, ja olemme esimerkiksi toteuttaneet Venetsian taide- ja arkkitehtuuribiennaalien sekä Lofoottien ja Istanbulin biennaalien mediatoteutuksia eri maiden toimijoille noin 30 vuoden ajan. Lisäksi teemme yhteistyötä merkittävien museoiden kanssa ulkomailla.

Millaisia päästölähteitä ja kestävyysnäkökulmia sisältyy videotaiteen esittämiseen?

Videotaiteen esittämisessä keskeisiä päästölähteitä ovat esityslaitteiston valmistus, projisointipintojen ja muun installoinnin valmistus, energiankäyttö, logistiikka ja syntyvä jäte. Erityisesti kansainvälisessä toiminnassa kuljetukset ovat keskeinen päästölähde.

Aiemmin videoprojektoreissa käytettiin esimerkiksi lamppuja, jotka sisälsivät elohopeaa, ja syntyvän lamppujätteen määrä oli valtava. Itse päätin vuonna 2016, että pyrin siirtämään kalustomme vihreään teknologiaan siltä osin, kuin se on vain mahdollista. Vuodesta 2017 olemmekin hankkineet uutena vain laitteistoa, joka ei sisällä vaarallisia komponentteja.

Tämän siirtymän mahdollisti osaltaan laserprojektorien kehitys. Nykyään käytämmekin vain laservalolähteitä uusissa projektoreissa, ja led-tekniikoita monitoreissa. Laservaloprojektoreihin ja led-tekniikkaan ei tarvitse vaihtaa lamppuja, ja ne ovat erittäin energiatehokkaita.

Hankimme itse uuden laitteistomme pääosin EU:n regulaation piirissä toimivilta valmistajilta kuten Epson ja Panasonic. EU:n sääntely esimerkiksi kierrätettävyyden suhteen on hyvä, ja lisäksi oman kokemukseni mukaan isot yritykset suhtautuvat vihreään siirtymään keskimääräisesti pieniä vakavammin.

Äänentoistossa suosimme itse suomalaista Geneleciä, joka on ottanut toiminnassaan kestävyysnäkökulmat huomioon jo pitkään. Lisäksi hankimme laitteistoa mittatilaustuotteina, jolloin pääsemme itse vaikuttamaan laitteiden ekologisuuteen.

Toki meillä on tallessa myös vanhaa teknologiaa, sillä jotkin teokset tarvitsevat tietyn tekniikan (kuten VHS-nauhurin) esitystään varten. Itse koen, että vanha tekniikka on myös ajankuvaa ja itsessään hienoja. Meillä vanhaa kalustoa huolletaan ja korjataan, jotta olemassa olevaa kalustoa pystytään käyttämään mahdollisimman kauan.

Kaluston energiankäyttö on puolestaan vähentynyt kymmenessä vuodessa merkittävästi, ollen noin yksi kolmasosa kymmenen vuoden takaisesta kulutuksesta.

Millaisia ekologisia valintoja voidaan tehdä videoteoksen esittämisessä (esimerkiksi laitteiston tai tilaratkaisujen osalta)?

Ylipäätään laitteiden vuokraus esityskäyttöön on ostamista kestävämpää jo siitäkin syystä, että tekniikka vanhenee nopeasti.

Suomessa edelleen tuntuu olevan ajatus, että on parempi investoida esityskalustoon. Mutta  jos museo ostaa vaikka kolme projektoria, niin hyvin pian niiden laatu ei enää riitä, ja projektorit päätyvät varastoon tyhjän panteiksi.

Esimerkiksi USA:ssa kaikki museot vain vuokraavat kalustoa esityskäyttöön, eivät osta mitään, koska he katsovat ostamisen kuluttavan liikaa.

Projisointipintojen ja muiden installaation rakennusmateriaalien valinnassa kannattaa kiinnittää myös huomiota materiaalien ekologisuuteen ja kierrätettävyyteen. Kiinnitin aikanaan huomiota siihen, että näyttelyihin rakennettiin puulevyistä projisointipintoja, jotka näyttelyn jälkeen vietiin suoraan kaatopaikalle.

Itse olemme päätyneet käyttämään alumiinipohjaisia kehyksiä, joihin saa kierrätettävää, huippulaatuista projisointimateriaalia. Pystymme käyttämään samaa materiaalia monissa kymmenissä näyttelyissä, ennen kuin se joudutaan vaihtamaan.

Miten kokemuksesi mukaan taiteilijat, esityspaikat tai kuraattorit suhtautuvat ekologisiin kysymyksiin Suomessa ja ulkomailla?

– eli miten tavallista on, että videotaiteen esityskäytännöiltä edellytetään ekologisuutta?

Maailmalla ekologisten kysymysten huomioon ottamisessa ollaan paljon Suomea pidemmällä. Esimerkiksi San Franciscon de Young -museossa on parhaillaan esillä Isaac Julienin näyttely, jossa Pro Av Saarikolta on vähän yli kuusikymmentä projektoria tai näyttöä. Museo teki laskelman näyttelyn hiilijalanjäljestä, ja halusi meiltä mm. kulutuslaskelmat kalustomme käyttämän sähkön osalta. Tämä velvollisuus toimittaa laskelma kirjattiin jo sopimukseemme.

Laitteiston ekologisuuteen panostaminen on lisännyt hieman hankintakustannuksia, mutta toisaalta se on tuonut meille lisää asiakkuuksia, sillä kansainväliset yhteistyökumppanimme ovat arvostaneet ekologisuuden huomioon ottamista.

Suomessa toimiessani otan itse usein puheeksi kestävyysnäkökulmat työskennellessäni eri tahojen kanssa. Ehkä siksi minulta ei ole juurikaan kyselty aiheen perään, kun se on jo ehtinyt tulla puheeksi.

Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi tietyt suomalaiset museoinstituutiot ovat heränneet kestävyysnäkökulmiin. Esimerkiksi HAMin Helsinki Biennaali pyrki tekemään tarkan laskelman ensimmäisen biennaalin hiilijalanjäljestä.

Itse toivon, että kestävyysnäkökulma aktivoituisi vielä voimakkaammin ja nopeammin itsestään selväksi osaksi taidekentän toimintaa.

Onko olemassa ristiriitaa teoksen näyttävän (spektaakkelimaisen) esittämisen ja ekologisten arvojen välillä?

Usein massiivinen, näyttävä esitystapa lisää hiilijalanjälkeä, niin kuin muitakin kestävyysongelmia. Toteutimme esimerkiksi vuonna 2018 Amos Rexissä teamLabin immersiivisen videoinstallaation. Se oli vuonna 2018 Euroopan suurin mediataiteen näyttely.

Toteutukseen kuului mm. 12 kilometriä kaapelia ja 132 suurtehotykkiä. Näyttely oli kokonaisuudessaan massiivinen projekti.

Kun näyttely oli auki, joka päivä sen ulkopuolella oli sadan metrin jonot. Näyttely lienee tuonut siten myös paljon uudenlaisia katsojia näyttelymaailmaan. Kun mietin sitä, en voinut tavallaan olla pahoillani näyttelyn massiivisuudesta, vaikka suhtautumiseni onkin vähän kaksijakoinen.

Millä tavoin taiteilija voi vaikuttaa siihen, miten hänen teoksensa esitetään ekologisesti vastuullisesti?

Alkaessaan suunnitella teosta taiteilija voi hahmotella, millaiset kestävyysnäkökulmat ovat hänen työssään olennaisia, ja ottaa ne mukaan suunnitteluun alusta alkaen. Hän voi etsiä yhteistyökumppaneita, jotka voivat auttaa ja neuvoa näissä asioissa. Myös esityspaikalta ja yhteistyökumppaneilta voi edellyttää kestävyyden huomioon ottamista.

Minulle esimerkiksi on kertynyt vuosien varrella paljon tietoa niin videotaiteen esittämisestä kuin sen kestävyydestä, ja koen todella tärkeäksi jakaa tuota tietoa eteenpäin. Tehdessäni yhteistyötä taiteilijoiden kanssa mietimme usein yhdessä, mitä me voimme kunkin teoksen kohdalla tehdä. Koska logistiikka on videotaiteessa merkittävä päästölähde, otan myös sen huomioon omissa ehdotuksissani.

Olen pitänyt myös luentoja esittämisratkaisujen kestävyydestä. Jos minulla vain on aikaa, neuvon mielelläni ketä tahansa milloin vain näissä kysymyksissä.

IHME 2025 -teos on ukrainalaisen Zhanna Kadyrovan videoteos, jonka installoinnista Pro Av Saarikko vastaa. Miten kestävyys otetaan huomioon tämän Zhanna Kadyrovan teoksen kohdalla Voimalamuseossa?

Zhanna Kadyrovan teoksen installoinnissa käytetään 100 % kierrätettäviä laservaloprojektoreita ja mediasoitinta, jotka IHME Helsinki vuokraa näyttelyä varten. Laitteisto ei poistu käytöstä vielä näyttelyn jälkeen, mutta kaluston mahdollisesti vanhetessa huolehdimme sen kierrätyksestä uusiokäyttöön.

Koska Av-laitteissa on edelleen kalliita komponentteja, alalla on myös toimijoita, joiden liiketoiminta perustuu laitteiden purkamiseen ja kierrättämiseen. 100% kierrätettävästä laitteistosta pystyy purkamaan ja siten kierrättämään kaikki sen osat.

Näyttelyn aikana mediasoitin soittaa videoteosta automatisoidusti, ja sitä pystyy hallinnoimaan omasta toimitilastamme käsin. Tällä pystymme välttämään turhat ajelut laitteiston luokse. Asennamme myös muuta näyttelyä varten tarvittavaa esitystekniikkaa Voimalamuseoon. On sekä kustannustehokasta että ekologista, että koko toteutuksesta vastaa yksi yritys.

Pinja Valja

Ilmastoasiantuntijan erikoistumiskoulutuksen lopputyön tekijä. Pinja vastasi IHME Helsingin ekokoordinaattorin tehtävistä kevään 2025 ajan.