Kuraattorin essee: Listening Through the Dead Zones

IHME Helsinki 2020: Jana Winderen, Listening Through the Dead Zones 6.-25.8.2021

Elokuu 2021, Töölön Soutustadion Helsingissä. Istun stadionin penkillä merelle suunnatussa katsomossa ja tervehdin portaita ylös kipuavia ihmisiä. Tunnistan pariskunnan, joka on käynyt stadionilla kuuntelemassa Jana Winderenin ääniteosta useita kertoja, välillä kuljeksien penkkien ja kaiutinten välissä etsien parasta kuuntelupaikkaa, välillä leväten penkeillä huopaan kääriytyneenä, toisinaan yksin ja sitten taas yhdessä. Monilla vierailijoilla vierähtää stadionilla tunti tai enemmänkin. Monet vierailijoista myös palaavat. Portaita noustessa vastaan puhaltava tuuli ja avara merimaisema salpaavat hengen hetkeksi. Ilta-auringon lämpö ja oranssinkeltainen valo tulvivat katsomoon, jokaiseen läsnäolijan kasvoille ja valkoisella seinällä lepäävään hyönteisparveen. Winderenin paikkasidonnainen ääniteos virittää stadionille saapuneiden aistit niin taideteoksessa kuultaviin kuin ympäristön ääniin.

Kuuntelua kuolleitten alueiden läpi. Tämä on Jana Winderenin IHME Helsinki 2020 -teoksen nimi. Kuolleet, lähes hapettomat alueet ovat lisääntyneet kaikilla planeettamme merialueilla. Ihmisen toiminta tuhoaa elinympäristöjä ja samalla elämää niin maan päällä kuin merissäkin. Näin myös Itämeressä, jonka rannalla teos sijaitsee. Kuolleet alueet määritellään eri merialueilla eri tavoin. Itämerellä kuolleella alueella on vain 2 mg happea litrassa, eivätkä siellä selviä hengissä muut kuin virukset ja bakteerit. Winderenin ääniteoksessa on mahdollisuus kuunnella sellaisten vesieläinten ääniä, joiden elinympäristöt vielä mahdollistavat niiden olemassaolon ja lisääntymisen. Taiteilijan tallentamat äänet kuuluvat vesieläimille kuten tiikeriahven, pallopäädelfiini, ryhävalas ja äyriäinen. Meren pinnan alla on yksi planeetan rikkaimmista äänimaailmoista, kertoi Janan pitkäaikainen yhteistyökumppani, tilallisen äänisuunnittelun asiantuntijana tässäkin teoksessa työskennellyt Tony Myatt. Taiteilijan tekemien tallenteiden lomaan jätettyihin suvantoihin solahtavat ympäristön äänet. Luonnonvoimat, ihminen ja linnut tuottavat näitä ääniä, jotka muuttuvat sään, kaupungin rytmin ja vuorokauden ajan mukaan.

Jana Winderen on ollut huolestunut ympäristön tilasta lapsesta lähtien. Hän on syntynyt Bodøssa Atlantin rannalla ja viettänyt kouluvuotensa maatilalla Norjan suurimman järven Mjøsan rannalla. Tuo järvi oli vaarassa rehevöityä täysin 1970-luvulla, mikä tarkoitti järven kalojen kuolemaa. Tilanne saatiin kuitenkin korjattua, kun alueelle rakennettiin vedenpuhdistuslaitos, ja tällä hetkellä järvi voi paremmin. Taiteilijan huoli vesiekosysteemien monimuotoisuuden katoamisesta ei kuitenkaan ole hävinnyt vaan pikemminkin laajentunut kattamaan planeettamme kaikki vesistöt ja meret. Eikä tämä huoli ole turha – hydrosfääri on yksi planeetan kaikkea elämää ylläpitävistä järjestelmistä.

Winderenin taiteellisen työn lähtökohtana on tietoisuuden lisääminen vesistöjen monimuotoisuudesta. Hän tuo yleisön kuultavaksi äänittämiään merieläinten ääniä haastaen käsitystä siitä, että merenalainen maailma olisi hiljainen. Winderen pyrkii työssään siihen, että tulevaisuudessa kuuluu yleissivistykseen tietää miltä kala tai äyriäinen kuulostaa ja että ihmisen aiheuttama melu- ja valosaaste häiritsee merieläinten kommunikaatiota ja siten myös niiden lisääntymistä. Ääni-installaation lisäksi Winderenin teoskokonaisuuteen kuuluu lukuisia asiantuntijahaastatteluja ja seminaariesityksiä. Tieto Itämeren rehevöitymisestä ja mitä meistä jokainen voi sen ehkäisemiseksi tehdä, lisää teoksen yleisöjen mahdollisuutta ymmärtää riippuvuussuhdettamme luontoon ja luonnonvaroihin ja siten mahdollisuutta osallistua kestävyysmurrokseen.

Taiteilija on viettänyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana paljon aikaa veden pinnan ala- ja yläpuolella: tutkimusaluksissa, kalastusveneissä, rannoilla, uiden ja kuunnellen vesieläinten kommunikaatiota, tallentaen. Vesillä oleminen on hänelle rakasta, kuuntelu veden kanssa. Hydrofeminismin käsitteen lanseerannut feministifilosofi Astrida Neimanis pitää tutkimuksensa tärkeimpänä inspiraationa viettämäänsä aikaa veden äärellä: hidastamista, veden ja sen ympärille kietoutuvan elämän kanssa ajattelua. Hydrofeminismi katsoo ihmistä osana planeettamme veden kiertoa: me ihmisetkin olemme kehoja, joissa virtaa vesi – sisään ja ulos, sisään ja ulos – yhtä tärkeänä kuin hengitys. Se pitää meidät elossa, osana elämän virtaa. Hydrofeministinen keho on monin tavoin yhteen kietoutuneessa suhteessa ympäröivään maailmaan: tilanteisiin, olioihin, paikkaan, aineeseen ja aikaan. Winderenin avaran merimaiseman äärelle viritetyn ääniteoksen kanssa vietetty aika hidastaa kävijän sykkeen ja syventää hengityksen lepotilaan. Kokemus muistuttaa sitä, kun upotamme kehomme lämpimään veteen, rentoudumme ja mieli vapautuu kiireestä.

Monen teoksella vierailleen mielestä teos on parhaimmillaan sateella. Silloin veden kiertokulusta tulee näkyvää. Sade tuo taideteokseen uuden kerroksen, visuaalisen ja auditiivisen rytmin. Se yhdistää taivaan, meren ja maan. Sadevesi valuu alas rännejä pitkin ja täyttää kuopat lammikoiksi, joista se imeytyy takaisin maahan. Sateen vaihteleva ropina tuo veden läsnäolevaksi myös ympäristön äänenä, alleviivaten vesielementin merkitystä teoksessa kuultaville lajeille. Winderenin teos on portaali planeettamme merenalaisten kanssaeläjiemme maailmaan. Se herkistää ymmärrykselle siitä, että veden jatkuvassa liikkeessä ja kiertokulussa vesistöt ja me olemme taukoamatta yhteydessä toisiimme kehojemme kautta. Samalla teos ehdottaa hengittämisen kaltaista, mutta kollektiivista kehollista yhteyttä, yhdessä virtaamista, yhteenkuuluvuuden tunnetta paikkaan, veteen, vesijärjestelmiin ja muihin eläviin olentoihin.

Kävijät kertoivat teoksen olevan rauhoittava, jopa hoitava. Kokemus yhdistää teoksen hydrofeminismiin, sillä hydrofeminismin imperatiivi on toisten kehoista huolen pitäminen ja kannattelu, lajiin katsomatta. Angela Davis kirjoittaa, että feminismissä on kysymys paljon enemmästä kuin sosiaalisesta sukupuolesta, hydrofeminismi puolestaan muistuttaa, että siinä on kyse paljon enemmästä kuin ihmisistä, sanoo Astrida Neimanis. Kuuntelua kuolleitten alueiden läpi -teoksen päähenkilöihin kuuluvan pallopäädelfiinin melankolinen sävelasteikolla alhaalta ylös nouseva ujellus saa tunteet pintaan. Ääniteoksen avaamassa vedenalaisessa maailmassa on pakahduttavan paljon meille ihmisille näkymättömiä kehoja, korviimme kuulumatonta kommunikaatiota, ihmisen toiminnasta riippuvaa elämää. Tämän kokemuksen myötä, vastuun tunne niiden hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta alkaa kasvaa.

Paula Toppila

IHME Helsinki 2020 -teoksen kuraattori, IHME Helsingin toiminnanjohtaja

Kiitos Jana Winderen IHME Helsinki 2020 -teoksesta ja yhteistyöstä, yleisölle runsaista palautteista ja Astrida Neimanis inspiroivista puheista ja kirjoituksista.