Taiteen ympäristökädenjälki – voiko sitä mitata?

Ympäristöjalanjäljen rinnalla esiintyy yhä useammin myös ympäristökädenjälki. Siinä missä jalanjälki kertoo oman toiminnan kielteisistä vaikutuksista, kädenjälki kuvaa oman toiminnan muutosvoimaa ja myönteisiä vaikutuksia muiden toimintaan.

Molemmat mittarit auttavat hahmottamaan tarvittavan muutoksen mittakaavaa, kohdistamaan voimavaroja tehokkaimpiin toimenpiteisiin ja pilkkomaan epämääräistä ympäristöahdistusta konkreettisiksi käytännön teoiksi. Parhaassa tapauksessa ne ovat työkaluja, jotka tukevat siirtymää kohti kestävämpiä käytäntöjä.

Mikä on ympäristökädenjälki?

Teknologian tutkimuskeskus VTT on yhdessä LUT-yliopiston kanssa julkaissut ohjeet hiili- ja ympäristökädenjäljen laskentaan. Ympäristökädenjälki on hiilikädenjälkeä laajempi mittari, jossa otetaan huomioon ilmastonmuutoksen lisäksi myös vaikutus luonnonvaroihin, veteen ja vesistöihin, ravinnetaseeseen ja ilman laatuun.

Kumpikin kädenjälki on määritelmän mukaan tuotteen tai palvelun aikaansaama päästövähennys muiden toiminnassa. ”Muut” tarkoittaa tässä tuotteen tai palvelun käyttäjiä tai muita sidosryhmiä. Jotta laskelman voi tehdä, tulee tietää päästöjen suuruus sekä lopputilanteessa, jossa tuote on käytössä, että lähtötilanteessa, ilman kyseistä tuotetta tai palvelua. Kädenjälki on näiden kahden päästömäärän erotus.

Voiko taiteen ympäristövaikutuksia mitata?

Taiteen ympäristövaikutusten arviointi on herättänyt huolta siitä, että samalla arvioitaisiin itse taideteoksen arvoa. Itse näkisin, että jalanjälki- ja kädenjälkilaskenta on europohjaisen budjetin kaltainen tuotannollinen työkalu, joka auttaa suunnistamaan olemassa olevien realiteettien maailmassa.

Samalla tavoin kuin teokset suunnitellaan johonkin fyysiseen tilaan, on ne sovitettava myös yhteiskunnallisten ja ekologisten kriisien muovaamaan globaaliin tilaan. Tuotantoprosessissa syntyneen taideteoksen herättämistä ajatuksista ja kokemuksista sekä taideinstituution kulttuuria uudistavasta voimasta on kirjoitettu enemmän toisaalla IHMEen sivuilla.

Tuotteen, palvelun, organisaation tai projektin kädenjälkivaikutusten laskentaan tarkoitettu malli ei välttämättä taivu kovin helposti taideteoksen tai näyttelytuotannon positiivisten ympäristövaikutusten tarkasteluun. Kädenjälkilaskentaa varten on nimittäin määriteltävä, mitä otetaan tarkastelun kohteeksi, mikä lähtötilanteeksi, mitä seikkoja laskennassa huomioidaan ja keiden jalanjälki toiminnan ansiosta pienenee. Tämä ei taideteoksen kohdalla ole välttämättä yksiselitteistä.

Taidetuotannon kädenjälki

Tuotantoprosessin näkökulmasta ympäristökädenjälki on melko helppo hahmottaa. Näyttelyn tuottaja voi vaikuttaa esimerkiksi tilanvuokraajan, tavarantoimittajan tai kuljetusyrityksen päästöihin.

Tässäkin on ymmärrettävä jalanjäljen ja kädenjäljen ero: Jos vuokraan pienen ja vähäpäästöisen tilan A valtavan kivihiilellä lämmitetyn tilan B sijaan, pienennän omaa hiilijalanjälkeä, mutta jos saan tilan B laskemaan tilojen talvilämpötilaa, pienennän tilan B hiilijalanjälkeä, ja voin laskea tämän päästövähennyksen omaksi hiilikädenjäljekseni. Jos valitsen sähkötaksin dieseltaksin sijaan, oma hiilijalanjälkeni pienenee, mutta jos jatkuvien sähkötaksitilausteni takia taksifirma vaihtaa yhden dieselauton sähköautoon, heidän kokonaishiilijalanjälkensä pienenee ja oma hiilikädenjälkeni kasvaa.

Taideteoksen kädenjälki

Taideteosten yleisölle tuottama hiilikädenjälki on kiinnostava kysymys. Joskus vaikutus voi olla järisyttävä: ihminen näkee teoksen ja luopuu lihansyönnistä tai henkilöautoilusta. Yleensä taide vaikuttaa kuitenkin hienovaraisemmin ja pidempien vaikutusketjujen kautta.

Tässä tullaan myös kysymykseen lähtötilanteesta: onko kohtuullista tarkastella lähtötilanteena ihmisen koko elämäntapaa asumisesta ja liikkumisesta ruokailuun ja muuhun kuluttamiseen? Vai voisiko vain pohtia, mitä yleisön edustaja tekisi, jos ei olisi taideteoksen äärellä?

Seuraavassa numeroita ja pohdintaa taideteoksen hiilijalanjäljestä ja hiilikädenjäljestä. Olemme IHMEessä seuranneet laajemman ympäristöjalanjäljen sijaan vain ilmastopäästöihin keskittyvää hiilijalanjälkeä, koska olemme katsoneet sen riittäväksi meidän resursseillamme; olemme ajatelleet, että pääsääntöisesti hiilijalanjäljen pienentäminen johtaa kulutuksen vähenemiseen, mikä puolestaan johtaa kaiken ympäristökuormituksen supistumiseen.

IHME Helsinki 2023 -tilausteoksen hiilijalanjälki

Vuoden 2023 IHME Helsinki -tilausteos, Hiwa K:n Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming oli päästölaskennan näkökulmasta sarja eri paikoissa järjestettyjä bänditreenejä, joissa syötiin yhdessä. Teoksen hiilijalanjälki oli 7100 kg CO2e.

Aikaisempien vuosien tapaan suurin osa ilmastovaikutuksesta (94 %) liittyi matkustamiseen: päästöistä 74 % oli peräisin lentomatkoista, 8 % autoliikenteestä ja 11 % majoituksesta. Pieniä päästölähteitä olivat ruoka (4 %) ja tilojen energiankulutus (1 %). Kaikki muu, kuten painotuotteet ja jätteet, kattoi päästöistä viimeisen prosentin. Laskenta tehtiin Hiilifiksu järjestö -hankkeen laskurilla.

Voiko kädenjälki olla suurempi kuin jalanjälki?

Voisiko teoksen hiilikädenjälki olla suurempi kuin sen päästöt? Tässä vastaan tulevat yllä mainitut määrittelyn ja rajaamisen haasteet. Myös tiedon keräämistä vapaaehtoisesti vapaa-ajallaan taidetapahtumaan osallistuvilta henkilöiltä voi olla vaikea perustella. Seuraavassa on kuitenkin muutamia esimerkkejä kädenjäljen koosta sekä mahdollisista tavoista tuottaa hiilikädenjälkeä.

Kun ihmiset kokoontuvat yhteen, sillä voi olla yllättäviä positiivisia seurauksia, jopa sellaisia, jotka voidaan mitata sähkönkulutuksena tai hiilidioksidipäästöinä. Esimerkiksi Turussa järjestettiin Valon polku -tapahtuma talvella 2022 samaan aikaan, kun suomalaisia kehotettiin säästämään sähköä.

Tapahtuman viestinnässä kuitenkin todettiin, että jos jokainen kävijä sammuttaa kotoaan 10 watin pienen lampun tapahtumassa käynnin ajaksi, se riittää kompensoimaan tapahtuman sähkönkulutuksen. Jos tätä olisi vienyt pidemmälle, kahden 10-wattisen lampun sammuttaminen olisi johtanut jo sähkön säästöön!

15 minuuttia imurointia yksin vai ilta bänditreeneissä?

Myös Chicago Boys -teoksessa käytettiin sähköä. Mittasimme bänditreenien sähköisen äänentoistojärjestelmän sähkönkulutuksen ja selvisi, että kolmessa tunnissa sähköä kului 0,256 wattia. Suunnilleen saman verran sähköä kuluttaa 15 minuutin imurointi tai kolmen vesilitran keittäminen, mutta tunnelma näissä toimissa on toinen kuin riehakkaissa bänditreeneissä.

Jos veden laittaa termospulloon ja jättää imuroimisen toiseen päivään, voi mennä hyvällä omallatunnolla soittelemaan sähkökitaraa. Hetki kulttuurin äärellä yhdessä antaa varmasti enemmän kuin imurointi yksin. Hiilikädenjäljen näkökulmasta sähköntuotannon päästöt ja laitteiden kulutus ovat kuitenkin niin pienet, että vaikka kotona sammuttaisi imurin lisäksi kaikki valot, käyttämättä jäänyt sähkö ei tuota montakaan kiloa hiilikädenjälkeä.

Suurempi päästöjen vähennys ja hiilikädenjälki saadaan aikaan, jos taidetapahtumassa tarjotaan kasvisruokaa, jota ei ehkä muuten ole kotona tullut syötyä. Kaikissa Chicago Boys -treeneissä tarjottiin vegaanista ruokaa, yhteensä 235 annosta. Jos osallistujat jättivät kotona väliin eläinperäisiä tuotteita sisältävän aterian, ruokailujen hiilikädenjälki saattaa olla jopa 500 kg CO2e. Jos taas yhteisruokailu innosti kävijää kokeilemaan kasvisruokaa kotonakin, vaikutukset ovat moninkertaiset.

Tämän perusteella taideteoksen hiilikädenjälki ei ainakaan heti yllä jalanjäljen tasolle. Kädenjälkihavainnot tukevatkin ajatusta jaetusta paikallisesta tulevaisuuden kulttuurista, jossa vähennetään tilan, energiankulutuksen ja tavaran määrää kotona ja mennään yhdessä syömään ja kokemaan kulttuuria.

George Monbiot on tiivistänyt tämän muotoon ”yksityinen kohtuus, julkinen luksus”. Ehkä tähän ajatukseen sopiikin päätyä Chicago Boys -teoksessa, jossa kritisoitiin uusliberalistista, yhteisiä kaupunkitiloja yksityiseen kaupalliseen käyttöön kahmivaa politiikkaa.

Informaatio on transformaation väline

Taiteen ja kulttuurin tuottamisen rakenteita ja toimintamalleja voidaan vähittäisesti kehittää jalostamalla ja viilaamalla toimintamalleja ensin omassa organisaatiossa, sitten yhteisten sopimusten kautta koko alalla. Tätä muutosta voidaan suunnitella ja ohjata. Tämän päälle tulevat taiteen perhosefektit: vaikka taideteos herättäisi ajatuksen vain yhden henkilön mielessä, mutta jos tämä yksi henkilö sen jälkeen ryhtyy toimiin, jotka muuttavat koko yhteiskuntaa. Tätä vaikutusta ei voi ennustaa.

Kädenjälkilaskelmat sopivat selkeisiin tilanteisiin, jotka sisältävät helposti analysoitavia muuttujia. Taideteoksen vaikutusten pitkä aikajänne ja painottuminen abstrakteihin ajatusrakennelmiin tekevät vaikeaksi arvioida yksittäisen taideteoksen vaikutusta yksittäisen katsojan käyttäytymiseen.

Silti juuri taiteen äärellä ihminen voi kokea jotain, mikä voi laajeta henkilökohtaista elämää laajemmaksi yhteiskunnalliseksi transformaatioksi. Myös tieto, olkoon sitten määrällistä tai laadullista, voi olla kokonaisvaltaisen muutoksen väline, ja siksi sekä laskelmista että sanallisesta palautteesta saadun tiedon viisas käyttäminen voi avata näkymiä uudenlaiseen tulevaisuuteen.

Saara Korpela
Ekokoordinaattori

 

Lähteitä: