Miten Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming koettiin?

IHME Helsinki -teos 2023 toteutui huhti-toukokuussa kuuden viikon ajan eri puolilla Helsinkiä, mutta miten Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming koettiin?

Järjestimme joka viikko yksityiset harjoitukset kulttuurikeskus Stoassa ja julkiset harjoitukset paikoissa, jotka teoksen amatööribändissä mukana olleet ihmiset valitsivat. Bändi muodostui avoimen haun kautta mukaan tulleesta moninaisesta joukosta ihmisiä sekä yksittäisiin julkisiin harjoituksiin osallistuneista yleisön jäsenistä.

Teos kasvoi lumipallon lailla niin, että 17.4. ensimmäisten yksityisten harjoitusten käynnistyessä kukaan ei tiennyt miten teos tulee etenemään, mitä kappaleita soitetaan ja missä julkiset harjoitukset pidetään. Toukokuun loppuun 27.5. mennessä olimme vierailleet Lapinlahden sairaalassa, Puhoksen ostoskeskuksessa, Riistavuoren, Stansvikin ja Matokallion metsissä. Bändi oli harjoitellut viisi kappaletta ja jokaiseen julkiseen harjoitukseen tuli uusia osallistujia, kun taas toiset tulivat jo toisen tai kolmannen kerran.

Teokseen osallistuminen mahdollisti tutustumisen uusin ihmisiin ja Helsingissä paikkoihin, joissa ei ollut aiemmin käynyt tai joista ei ollut edes tiennyt. Samalla se haastoi päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta ja kiinnittämään huomion siihen, miten uusliberaali ajatusmaailma tehokkuudesta ja voittojen tavoittelusta muokkaa ympäristöä ja omaa toimintaakin.

Osallistujissa harjoitukset herättivät moninaisia tuntemuksia rauhasta ja melankoliasta, epämukavuuteen, iloon ja lämpöön. Harjoituksiin tulemista kaksi kertaa viikossa verrattiin jopa meditaatioon. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen yhteisöllisyyden kautta, prosessinomaisuus ja keskeneräisyyden hyväksyminen nousivat keskusteluissa niin bändin vakinaisten jäsenten kuin yleisön jäsentenkin kesken keskeisiksi teoksen teemoiksi.

Keskeneräisyys ja hitaus haastavat ”uusliberaalin kilpajuoksun”

Teos ei ollut helposti avautuva. Yksittäisiin julkisiin harjoitukiin osallistuneet kommentoivat, että harjoitusten alussa vallitsi hämmennys ja ihmetys siitä, mistä on kyse, mitä tapahtuu ja miten toimitaan. Erään osallistujan sanoin:

”Siitä tuli heti sellainen olo, että tässä nyt mahdollistuu jotain ja samaan aikaan se on sitten sellainen, että miten tää toimii, missä on käyttöohjeet.”

Toinen kommentoi, että tilanteessa oli jännitystä, joka sai kiinnostuneena tarkkailemaan ja tutkimaan harjoitusten etenemistä:

“olin aika ulkopuolinen siellä niin, sit oli ihan mielenkiintoista tutkii sitä sivusta eikä missään vaiheessa ollu semmonen fiilis, ettei mun pitäis olla täällä et kyllä tuntui ihan oikealta paikalta ja tilalta olla ja nauttia tästä teoksesta.”

Julkiset harjoitukset muokkautuivat teoksen edetessä. Alkuun ei ollut vielä valmiita kappaleita valittuna, joten painopiste oli keskustelussa. Loppua kohden musiikin soitolle otettiin enemmän tilaa ja aikaa. Ensimmäisiin julkisiin harjoituksiin osallistunut yleisön jäsen kommentoikin, että teoksen nimessä ”While We Were Singing” antoi ison lupauksen yhteisestä laulamisesta, jota joutui kuitenkin pitkään odottamaan. Samalla tämä haastoi osallistujan tarkkailemaan, miten tilanne etenee ja hyväksymään prosessin hitauden ja keskeneräisyyden. Lopulta juuri näistä tuli kyseiselle osallistujalle tärkeitä tekijöinä, joilla vastustaa ”uusliberaalia kilpajuoksua”.

Yksittäisiin harjoituksiin osallistuneet yleisön jäsenet kuvailivat harjoitusten ilmapiiriä hyväksyväksi, lämpimäksi ja aidon rehelliseksi. Kun kyse oli harjoituksista, paikalle sai tulla omana itsenään, niin keskeneräisenä kuin onkin, ilman pelkoa siitä, että pitäisi pyrkiä johonkin huippusuoritukseen.

Bändiin sitoutuneet jäsenet mainitsivat tämän saman asian heille tärkeänä oivalluksena. Projektin myötä oman instrumenttinsa kanssa on saattanut rentoutua. Erilaisten ihmisten ja instrumenttien muodostama bändi salli myös kokemuksen ryhmässä soittamisesta ilman, että omaa instrumenttia tarvitsee täysin osata soittaa.

Uusia näkökulmia kaupunkiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen

Vaikka harjoituksissa keskityttiin paljon soittamiseen, samalla oma kotikaupunki oli mahdollista nähdä eri näkökulmista. Bändiin osallistuneet mainitsivat, että kaupunkiaktivistien opastamat kierrokset eri kohteissa auttoivat ymmärtämään, miten uusliberalistinen markkinatalous muuttaa kaupunkia. Kun aiemmin on saattanut ihan tyytyväisenä katsoa vierestä lähialueelle rakentuvia taloja tai ostoskeskuksia, nyt asiaa katsookin hieman toisin ja laajemmin. Teokseen osallistuminen on saanut kyseenalaistamaan, mitkä ovat nykyisen kaltaisen kaupungin rakennustahdin seuraukset tuleville sukupolville. Mitä luonnon ympäristöistämme on jäljellä kymmenen sukupolven jälkeen, jos tähän samaan tahtiin jatketaan?

Julkisissa harjoituksissa niin vakinaisen bändin jäsenet kuin yksittäiset osallistujatkin saivat keskenään jakaa huolta ympäristön muutoksesta ja metsien häviämisestä vajoamatta epätoivoon. Teos toi bändin jäsenet ja yleisön yhteen kaupunkiaktivistien kanssa, jotka taistelevat lähimetsien ja ainutlaatuisten kaupunkiympäristöjen puolesta. Tämä loi yhteisöllisyyden tunnetta, jossa yhteiskunnallinen vaikuttaminen tapahtuu yhteen tulemisen, laulamisen ja musisoinnin kautta sekä konkreettisilla teoilla.

Taide voi toimia katalyyttina, joka auttaa käsittelemään vaikeita ja surullisia aiheita, ilman, että jäädään ”kengänpohjan alle suremaan”, kuten yksi yleisön jäsenistä ilmaisi. Ainoa mitä niin bändin jäsenet kuin yksittäisiin harjoituksiinkin osallistuneet jäivät kaipaamaan, oli lisää mahdollisuuksia osallistua ja lisää uusia julkisia harjoituksia. Prosessi innosti pohtimaan, miten se etenisi ja muokkautuisi, jos sitä olisi jatkettu vielä kaksi kuukautta, tai kaksi vuottakin.