IHME Helsinki Tieteiden yössä

IHME Helsinki edistää ekososiaalista sivistystä vuosittaisen teostuotannon lisäksi järjestämällä tapahtumia ympäri vuoden. Tieteiden yöhön osallistumisesta on tullut vuosittainen perinteemme, jossa keskustelemme kulttuurinmuutoksesta, jota ympäristökriisissä tarvitaan tuomalla yhteen taiteilijat ja tutkijat. Tänä vuonna Tieteiden yössä keskustelussa oli Irakin historia ja nykyisyys. Tapahtumamme keräsi Finnkino Maximiin 25.1.2024 yli sata kiinnostunutta katsojaa.

Esitimme Francis Alÿs’n Sandlines, The Story of History -elokuvan ja keskustelimme siitä taiteilija ja kuraattori Ahmed Al-Nawasin ja väitöskirjatutkija Bruno Jäntin kanssa. Keskustelua moderoi IHMEen toiminnanjohtaja ja kuraattori Paula Toppila.

Elokuvassa Mosulin lähellä sijaitsevan irakilaisen vuoristokylän lapset esittävät uudelleen Irakin historian sadan vuoden ajalta. Elokuvan tapahtumat lähtevät vuodesta 1916 ja salaisesta Sykes–Picot -sopimuksesta ja päättyvät vuoden 2016 islamilaisen valtion kauhun valtakuntaan.

Elokuvassa lapset ja kylän eläimet esittävät keskeiset tapahtumat leikkien avulla. Francis Alÿs on ohjannut elokuvan yhdessä Julien Devaux’n kanssa ja sen on alun perin tilannut irakilainen Ruya Foundation.

Keskustelussa Jäntti ja Al-Nawas esittivät kymmenen minuutin kommenttipuheenvuoronsa elokuvaan. Maailmanpolitiikan tutkijana Jäntti lähestyi elokuvaa Irakin kansalaisten demokratiahalujen ja ilmastonmuutoksen haasteiden näkökulmasta. Irakissa syntyneelle ja Suomessa kasvaneelle taiteilija Ahmed Al-Nawasille elokuva kertoo kansallisvaltion mahdottomuuden historiasta Irakissa.

Jäntille elokuvan lapset edustivat Irakin kansalaisia, jotka on aina sivuutettu maan poliittisessa järjestelmässä. Ilmastonmuutos on Irakille uhka, johon reagointia ja vaikutusten vähentämistä heikko sisäpolittiinen tilanne vaikeuttaa. Äärimmäinen kuumuus, vesipula, kuivuus ja hiekkamyrskyt tulevat tässä tilanteessa luomaan alueella lisää konflikteja.

Puheessaan Jäntti kuitenkin nosti esiin, että Irakissa on pitkä historia kansalaisaktivismilla, joka taistelee demokratian puolesta. Irakilaisilla itsellään olisi halua demokratiaan ja erilaiseen poliittiseen järjestelmään kuin mitä Irakiin on toistuvien konfliktien myötä luotu, mutta kuuleeko ja tukeeko heitä kukaan?

Ahmed Al-Nawas näkee, että elokuva toistaa yleistä tarinaa Irakista maantieteellisen sijainnin ja geopoliittisten olosuhteiden uhrina, vaikka Lähi-Itä ja maa kokonaisuudessaan ovat paljon monimutkaisempia. Al-Nawas totesi, että kansallisvaltio on aina sosiaalinen rakennelma, jonka luomiseen tarvitaan tarina, mutta Irakissa siitä, kuka tarinan luo ja saa kertoa taistellaan jatkuvasti.

Se, että elokuvan lapsille oma kylä on se maa, jonka he tuntevat käy Al-Nawasille esimerkkinä siitä, miten Irakissa on myös tarkoituksellisesti häivytetty historiaa, tuhottu ja muokattu sitä. Al-Nawas myös huomautti, että tavallisten ihmisten prioriteeteissa ei tällä hetkellä ole ilmasto vaan yhteiskunnallisen vakauden saavuttaminen.

Jäntti puolestaan peräänkuulutti eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksia painostaa EU:ta ottamaan rakentavampaa roolia irakilaisten omien pyrkimysten ja mieltymysten tukemisessa ja toteutumisessa. Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen vaikutusten vähentämisessä tällä voisi olla iso merkitys.

Elokuva nosti keskusteluun isoja ja monimutkaisia aiheita, jotka jatkuivat lämpiön keskusteluissa elokuvan jälkeen. Palautteissa yleisön ja mielipiteiden moninaisuus nousee esiin. Toiset kokivat vahvoja tunteita ja huumoria sekä kauneutta lapsissa ja eläimissä, toiset pohtivat työskentelyä lasten kanssa ja siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Keskustelu herätti myös kiinnostusta alueen historiaa kohtaan.