Tilaustekstit

Tarinoita, jotka erottavat – tarinoita, jotka yhdistävät

05.04.2024
Ihmisiä kallion päällä aurinkoisena päivänä
IHME Helsinki -teos 2023 Chicago Boys – While We Were Signing, They Were Dreaming Matokalliolla, kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää.

IHME Helsinki 2023 -teos: Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming

 

Individualismin ja itsetyytyväisyyden kulttuuri on piirtänyt merkkinsä ihoomme; sitä kirjovat tietyt tarinat, jotka eristävät meidät itsestämme ja toisistamme. Jos emme itse aina näitä tarinoita huomaisikaan, jotkut ovat erityisen taitavia osoittamaan niitä meille.

Hiwa K keskittyy taiteellisessa toiminnassaan nykytaiteeseen ja musiikkiin, mutta työssään Kurdistanin paikallisyhteisöjen kanssa hän näkee itsensä ”hoitajana useille ihmisille, kasveille ja eläimille”. Jotkut oudoksuvat tämänkaltaista huolenpitoa. Ihmiset saattavat kysyä, miksi Hiwa ruokkii kyyhkystä, vaikkei se kykene antamaan hänelle mitään takaisin. Hiwa vastaa, että kun hän ruokkii lintua, vastineeksi se lentää:

“Ei niiden tarvitse antaa mitään osallistuakseen vaihtoon.”[i]

Ymmärrän Hiwan vastauksellaan kertovan tarinaa meille sisäsyntyisistä hoivan käytännöistä, jotka ovat uusliberaalille järjestykselle epäkäytännöllisiä, mutta sen jatkuvuudelle välttämättömiä. Uusliberaalissa järjestyksessä muihin kuin ihmiskuntaan kohdistettavasta hoivasta ei voi saada vaihdantamielessä vastineeksi mitään. Hiwa viittaa tässä johonkin sellaiseen, joka on riudutettu pois niistä tarinoista, joita kerromme yhteiskunnastamme. Chicago Boys ‑teoksellaan Hiwa pyrkii ruokkimaan noita kuihdutettuja tarinoita auttaen niitä muuntumaan joksikin uudeksi.

Viime aikoina ajatukseni ja työskentelyni ovat pyörineet paljolti tarinankerronnassa “maailmojen tekemisen” (world-making) muotona. Maria Puig de la Bellacasan mukaan niillä ”tavoilla, joilla tutkimme ja esitämme asioita, on maailmaa rakentavia vaikutuksia”.[ii] Edelleen Donna Harawayta lainaten on siis hyvin konkreettisella tavalla ”merkityksellistä, mitä asioita käytämme ajatellessamme toisia asioita; [–] mitä tarinoita käytämme kertoaksemme toisia tarinoita”.[iii]

Tarinat, joita maailmasta kerromme ja joilla maailmaa kerromme, muovaavat tapojamme olla olemassa ja ymmärtää asioita, mutta voivat myös avata tilaa uusille tarinoille, uusille maailmoille. Kun minut kutsuttiin kirjoittamaan tämä arvio, suunnittelin tarkastelevani Chicago Boys ‑teosta tässä kontekstissa. Pohdintaprosessini aikana olen todennut teoksen äärettömän hyödylliseksi niiden tarinoiden jäsentelyssä, jotka individualisoivat hoivaa, samoin kuin niiden sosiaalisten maailmojen tarkastelussa, joita juuri noilla tarinoilla luomme. Jos Chicago Boys kannustaa osallistujiaan kertomaan tarinaa maailmasta, joka rakentuu solidaarisuuden, yhteyden ja luottamuksen arvoille, mikä rooli hoivalla on tässä tarinassa?

Hoivaa toiminnassa

Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming oli IHME Helsinki 2023 ‑teos. Kurditaiteilija ja ‑muusikko Hiwa K:n alulle panema Chicago Boys on toistettu useita kertoja eri puolilla maailmaa. Nykytaiteen tilaajaorganisaationa IHME Helsingin tavoitteena on tukea kestävyysmurrosta taiteellisen ja tieteellisen käytännön risteyskohdissa.

Chicago Boys on linjassa näiden teemojen kanssa, mutta myös laajentaa niitä käytäntöön perustuvalla lähestymistavalla, joka korostaa kehollista kokemusta ja yleisön osallistumista. Teos kysyy, minkälaista poliittista, sosiaalista, ympäristönsuojelullista sekä henkistä voimaa voidaan löytää uusliberalisoitujen olemisen tapojen ulkopuolelta.

Chicago Boys ‑projektin Helsingin toisinto toteutui amatööribändinä, joka esiintyi kuuden viikon ajan Helsingin julkisissa tiloissa, kaupunkirakentamisen vuoksi paineen alla olevissa paikoissa (mukaan lukien Lapinlahden entisessä sairaalassa – joka tunnetaan nykyisin Lapinlahden Lähteenä – sekä Matokallion ja Stansvikin metsissä). Jokaisen tapaamisen alussa kyseisen paikan hyvin tunteva henkilö, kuten aktivisti tai tutkija, opasti osallistujat alueen läpi.

 

Ryhmä ihmisiä soittaa ja laulaa
Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming -julkiset harjoitukset Myllykylän kylätalolla 20.5.2023. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää.

Kaikki tapaamiset olivat yleisölle avoimia ja niitä kutsuttiin “harjoituksiksi” riippumatta siitä, kuka oli soittamassa, tai siitä, montako kertaa kukaan oli soittanut harjoiteltuja kappaleita aiemmin. Harjoitusten aikana osallistujat saattoivat soittaa, laulaa tai jakaa henkilökohtaisia tarinoitaan liittyen harjoitustiloihin tulematta tuomituiksi ja vailla pelkoa epäonnistumisesta.

Tilausteoksen otsikko on vähemmän hienovarainen viittaus chileläisiin taloustieteilijöihin, joita koulutettiin aikoinaan Yhdysvalloissa, jotta nämä toisivat uusliberaalin talouspolitiikan mukanaan Chileen. Hiwa inspiroitui 1970-luvun Chilen ja Irakin sodan vertailusta, ammentaen yhteiskuntateoreetikko David Harveyn aihetta käsittelevästä analyysistä.[iv]

Hiwan laaja-alainen itseoppineisuus perustuu niin ikään käytäntöön, ja keskeistä sen kerryttämisessä on ollut julkisen tilan yhteisöllinen kehittäminen hänen kotikaupungissaan Sulaimaniassa, Irakin Kurdistanissa. Hän kehittää siellä permakulttuuriviljelyn käytäntöjä ja työskentelee yhdessä paikallisten ihmisten kanssa elämän saattamiseksi harmoniaan ympäristön kanssa.[v]

Tutustuin Chicago Boys ‑teokseen ja Hiwa K:hon ensi kertaa teoksen Helsingin toisinnon viimeisessä julkisessa harjoituksessa kesällä 2023. Harjoitusta edelsi paneelikeskustelu, johon osallistuin itse yhtenä panelistina. Paneelilta kysyttiin, mistä Helsingin sielun voisi löytää kyseenalaistamattoman talouskasvun vaateen aikana.

Olin tuolloin juuri saattelemassa valmiiksi tutkimusta Helsingin kaupunkisuunnittelijoiden, yhteisöllisten tilojen organisoijien ja taiteilijoiden toisiinsa limittyvistä ja keskenään ristiriitaisista hoivan käytännöistä. Vastauksessani asemoin hoivan käytännöt kaupungin sielua koskevan ymmärrykseni ytimeen: minulle Helsingin sielu ei ole jossain paikassa, vaan toiminnassa.

Kestävyysmurroksen alalla työskentelevänä väitöskirjatutkijana olen päätynyt haastamaan kaupunkisuunnittelussa vallitsevia kasvun narratiiveja kääntymään kohti hoivaa, iloa ja yhteisöllisyyttä. Paneelikeskustelua seuranneiden kuukausien aikana löysin itseni sellaisten kollegoiden ja aktivistien joukosta, jotka pyrkivät toteuttamaan näitä arvoja käytännössä.

On kieltämättä ollut vaikeaa tietää, mistä aloittaa, ja prosessi on ollut tekemällä oppimista. Kestävyysmurrosta koskevan akateemisen ymmärryksen mukaan tarvitsemme perustavanlaatuista sosio-ekologisten ja materiaalis-taloudellisten suhteidemme uudelleenjärjestelyä. Hoivan käytännöistä on vasta hiljan alettu puhua vakavasti näissä keskusteluissa. Chicago Boys ‑teoksen julkisessa harjoituksessa näin, kuinka teoksessa sovellettiin hoivaa jo nyt muutosta edistävästi käytäntöön.

Huolenpitoa yhdessä julkisesti

On olemassa monenlaisia tarinoita. Jotkut tarinat asettavat meidät suhteisiin toisten olentojen kanssa. Joitain tarinoita on kerrottu meille, emmekä tiedä tarkalleen, mistä ne ovat peräisin. Joitain tarinoita me kerromme yhdessä, pannen hanttiin yksilölliselle ajallisuudelle ja aukoen portteja kollektiivisen mielikuvituksen valtakuntiin.

Nämä kollektiiviset tarinat mahdollistavat sen näkemisen, ettei asioiden ole pakko olla juuri siten, miten ne tällä hetkellä ovat. Tämä on yksi Hiwa K:n ja Chicago Boys ‑teoksen anneista. Teoksen harjoitukset eivät kerro yhtä ainoaa, yhtenäistä tarinaa totuutena. Kokoamalla yhteen osallistujien moninaisia, jaettuja tarinoita Chicago Boys yhdistää sanoinkuvaamatonta ja luo tiloja mahdollisuuksille ja toivolle.

Hiwa K kuvaa tätä sanoinkuvaamattomien tarinoiden julkituonnin tilaa “alustaksi, jolla voimme oppia toisiltamme”, kuinka uusliberalismi on muuttanut elämäämme.[vi] Kun harjoituksiin sai osallistua esiintyjänä vapaasti, vailla pääsyvaatimuksia, myös raja esiintyjän ja yleisön välillä hälveni. Kaikki saattoivat jakaa itselleen sopivalla tavalla. Raja-aitojen tarkoituksellinen rikkominen loi intiimin tilan, jossa aiemmin yksilölliset tarinat saattoivat tulla yhteen.

Yleisön, tai katsojien, tuominen “lavalle” tuo mieleen Augusto Boalin katsoja-näyttelijän (spect-actor) käsitteen. Teatterintekijä Boal lanseerasi käsitteen osana esitysmenetelmäänsä hämärtäen erottelua näyttelijöiden ja katsojien välillä, jotka ovat kummatkin vapaita ajattelemaan ja toimimaan itse.[vii] Jopa käyttäessään vapauttaan olla hiljaa, puhumatta, laulamatta tai soittamatta, ne, jotka osallistuivat Chicago Boys ‑teoksen harjoituksiin osallistuivat teoksen yhteisöllisyyteen. Osallistujilla oli vapaus harjoittaa huolenpitoa julkisesti, ryhmänä.

 

Joukko ihmisiä keväisessä metsässä halaamassa puita.
Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming -julkiset harjoitukset Matokallion metsässä 20.5.2023. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää.

Mainitsin, että kestävyyden tutkijat ovat vasta pikku hiljaa alkamassa ymmärtää hoivan roolia toivotunlaisen tulevaisuuden luomisessa. Esitämme usein kysymyksiä, kuten “kuinka voisimme ruokkia yleistä vastuunkantoa ja huolenpitoa ympäristöstä laajoissa kansanosissa?” Pahoin pelkään, että olemme etsimässä vastauksia joiltain osin vääriin kysymyksiin.

Chicago Boys ‑teos onnistui kaivertamaan esiin vastauksen aivan toiseen kysymykseen täysin sanoja pakenevalla tavalla. Eräs yleisöltä saatu palaute tavoittaa tämän ahdingon/mahdollisuuksien tilan hyvin:

“Siitä tuli heti sellainen olo, että tässä nyt mahdollistuu jotain ja samaan aikaan se on sitten sellainen, että miten tää toimii, missä on käyttöohjeet.”[viii]

Chicago Boys ‑teoksen sanoinkuvaamattomuuden taustalla on mahdottomuus kertoa tarinaa siitä, kuinka välittää enemmän.[ix] Kehollisiin tietämisen tapoihin perustuville hoivan käytännöille ei ole olemassa tiekarttaa; emme voi lukea tarinaa hoivasta ja toistaa sitä. Hoivaa on harjoitettava, jotta sitä voi ymmärtää.

Hoivan harjoittaminen julkisesti voi olla hermostuttavaa. Oman suojauksensa laskeminen tuntemattomien edessä saattaa aluksi tuntua heikkoudelta. Oma kokemukseni julkiseen hoivaan osallistumisesta teoksen viimeisen harjoituksen aikana oli ensi alkuun tunne paljaaksi tulosta ja epämukavuudesta, jota tilan ottaminen omalla kehollani ja äänelläni aiheutti. Minun oli päästettävä irti paljauden synnyttämästä jännityksestä, jotta saatoin olla läsnä muiden hoivaa kanssani harjoittavien seurassa.

Hoiva aktivismina

Chicago Boys ‑teoksen Helsingin toisinto yhdistyy aikamme ympäristöaktivismin diskursseihin, joissa annetaan ääni uhanalaisille sammallajeille ja sellaisille olennoille, joiden tarinoita ei voida kuulla ihmiskielillä. Aktivismin syvä emotionaalinen ja fyysinen panostus on täynnä huolenpitoa, mutta tuo huolenpito voi myös antaa osallistujille energiaa takaisin.

Teoksen viides harjoituskerta toteutettiin Matokallion metsässä, paikassa, johon kaavailtiin tuolloin erittäin kiistanalaista jääurheilukeskusta pikaluisteluratoineen ja parkkialueineen.[x] Helsingin Sanomat kehysti kiistan Matokallion kohtalosta “urheilijoiden ja luontoväen riitelyksi”.[xi] Tämä on vain yksi tarina lisää – sellainen tarina, joka voi saada ihmiset pohtimaan, miksi heidän tulisi välittää yhden kaupunkimetsän poistamisesta.

Hiljattain ilmoitettiin, ettei Myllypuron aluetta enää harkita jääurheilukeskuksen paikaksi, vaan Roihupellon alue on otettu tarkasteluun uusia suunnitelmia varten.[xii] Näyttäisi siltä, että yhteisöllinen tarinankerronta saattoi tässä tapauksessa auttaa mahdollistamaan toisenlaisen tulevaisuuden.

Helsinki muuttuu kuitenkin kovaa vauhtia, ja kun yksi kehityssuunnitelma laitetaan tauolle, toinen on jo työn alla. Chicago Boys ‑teoksen neljäs harjoitus toteutettiin Stansvikin kylässä ja samannimisessä vanhassa metsässä, joka kätkee sisäänsä uhanalaisia luontotyyppejä ja EU-direktiivin suojelemia lajeja. Harjoitusten aikana huomautettiin, että osa alueen puista on yli 300 vuotta vanhoja.[xiii] Lukijat saattavat olla tietoisia Stansvikin ikivanhan mäntymetsän käynnissä olevista kaadoista tilan raivaamiseksi Kruununvuorenrantaan rakennettaville asuinrakennuksille.

 

Ryhmä ihmisiä metsässä ison kiven luona.
Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming -julkiset harjoitukset Stansvikin metsässä. Metsäaktivisti Iida Korhonen esitteli osallistujille Stansvikin metsän luontoa. Kuva: Elina Manninen.

Kuukausien protestoinnin, metsänhakkuiden ja mielenosoittajien pidätysten jälkeen metsän kaataminen on väliaikaisesti keskeytetty johtuen lähellä sijaitsevalle, vesilain suojelemalle pienelle vesiuomalle aiheutuneesta vahingosta. Tätä kirjoittaessani ei ole selvää, kuinka pitkään hakkuiden keskeytys tulee jatkumaan[xiv], mutta viive sen toteutuksessa on onnistuminen itsessään.

“Miksi minun pitäisi välittää tästä?”

Kysymykseen on vaikeaa vastata suppeasti. Se vaatii todisteita, joita ei voida kovin hyvin avata sanoiksi. Kysymys kietoutuu tarinoihin individualismista, ja näissä tarinoissa meidän ei haluta välittävän muusta kuin sellaisesta, jota voidaan käyttää vaihdon välineenä tai josta voidaan maksaa. Chicago Boys loi tilan, jossa vastaus voidaan nähdä, kuulla laulettuna ja tuntea kehossa.

Luomalla tuon tilan Chicago Boys avasi samalla osallistujille väylän kokea ohikiitäviä tunnetiloja “ulottuen rauhasta ja melankoliasta epämukavuuteen, iloon ja lämpöön”.[xv] Väitän, että harjoitukset tarjosivat osallistujille kokemuksen, joka edellytti haavoittuvuutta aktivismin muodossa antaen samalla voimaa yhteisöllisyydestä. Tämä on yksi projektin kestävistä vaikutelmista ja saavutuksista. Voimme nähdä, ettei hoiva ole vain hahmo uusissa kollektiivisissa tarinoissa. Hoivaa harjoitetaan kertomalla tarinoita.

Aktivismia, esiintymistä, akateemista maailmaa ja elämää itsessään yhdistää jaettu dynamiikka, jossa haavoittuvuutta vaihdetaan yhteisölliseen energiaan. Tässä vaihdannassa hoivan harjoittaminen näkyvästi ja julkisesti voi tuntua tabulta, ikään kuin yksilö menettäisi osan itsestään. Tämä on kiinnostava jännite, jonka epäilen paljastavan, etteivät ihmiset ole olemassa haavoittuvuudestaan huolimatta; olemme olemassa keskinäisriippuvaisesti toisten olentojen kanssa, koska olemme haavoittuvia.

On täysin hyväksyttävää tuntea olonsa paljastetuksi yhteisöllisten tarinoiden kerronnassa sekä kokea jonkin verran epämukavuutta aktivismissa, esiintymisessä ja emotionaalisten kokemusten jakamisessa. On myös hyvä tunnistaa näiden tunteiden saattavan olla peräisin tarinoista, jotka eivät enää palvele meitä, ja raivata tilaa uusien tarinoiden kertomiselle.

Sara Zaman
Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Englannista suomentanut: Eeva Talvikallio

Artikkeli on alunperin julkaistu niin & näin filosofisen aikakauslehden numerossa 120 kevät 1/2024.

___________________________

Viitteet:

[i] “IHME Helsinki 2023 -teos / Commission – Hiwa K: Chicago Boys”, YouTube-video, 28.9.2022, IHME Helsinki ‑YouTube-videokanava, <https://www.youtube.com/watch?v=G0Y_L8dIdQs>.

[ii] Puig de la Bellacasa, Maria, Matters of care: Speculative ethics in more than human worlds, University of Minnesota Press, Minneapolis / Lontoo, 2017.

[iii] Haraway, Donna, Staying with the trouble: Making kin in the Chthulucene, Duke University Press, Durham / Lontoo, 2016.

[iv] Harvey, David, 2006, “Neo‐liberalism as creative destruction”, Geografiska Annaler: Series B, Human Geography 88, 2, 2006, 145–158, <https://doi.org/10.1111/j.0435-3684.2006.00211.x>.

[v] Mehta, Ali Akbar, “On Recognising the Moment of Hope: Speaking in Echoes With Hiwa K.”, NO NIIN, 15, 11/2021, <https://no-niin.com/issue-15/on-recognising-the-moment-of-hope-speaking-in-echoes-with-hiwa-k/>.

[vi] ”IHME Helsinki Podcast: Contemporary Art, Neoliberalism, Environmental Crisis”, podcast-ohjelma, 25.10.2023, IHME Helsinki Podcast, <https://www.helsinkiopenwaves.com/#/ihme-helsinki-podcast-contemporary-art-neoliberalism-environmental-crisis/>.

[vii] Boal, Augusto, Theatre of the Oppressed (1979), Pluto Press, Lontoo, 2008.

[viii] “Miten Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming koettiin?”, verkkouutinen, 27.6.2023, IHME Helsingin verkkosivut, <https://ihmehelsinki.fi/uutiset/miten-chicago-boys-while-we-were-singing-they-were-dreaming-koettiin/>.

[ix] Puig de la Bellacasa, Maria, Matters of care: Speculative ethics in more than human worlds, University of Minnesota Press, Minneapolis / Lontoo, 2017.

[x]  “IHME Helsinki 2023 5/6: Matokallio”, verkkouutinen, 26.5.2023, IHME Helsingin verkkosivut, <https://ihmehelsinki.fi/uutiset/ihme-helsinki-2023-5-6-matokallio/>.

[xi] Virtanen, Ari, “Helsinkiläisestä Matokalliosta tuli urheilijoiden ja luontoväen riitelyn kohde – tällaisesta paikasta on kyse”, verkkouutinen, 1.2.2023, Helsingin Sanomien verkkosivut, <https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009361547.html>.

[xii] Uusitupa, Ismo, “Yllätyskäänne: Helsingin luisteluareenalle löytyi täysin uusi paikka”, verkkouutinen, 31.10.2023, Helsingin Sanomien verkkosivut, <https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009959715.html>.

[xiii] “IHME Helsinki 2023 4/6: Stansvikin metsä ja kylä”, verkkouutinen, 19.5.2023, IHME Helsingin verkkosivut, <https://ihmehelsinki.fi/uutiset/ihme-helsinki-2023-4-6-stansvikin-metsa-ja-kyla/>.

[xiv] Marttinen, Vesa, “Mielenosoittajat ovat vaatineet metsänhakkuille loppua Helsingissä kuukauden päivät – nyt niin tapahtui pienen vesinoron vuoksi”, verkkouutinen, 1.11.2023 (päivitetty 2.11.2023), YLE.fi-uutissivusto, <https://yle.fi/a/74-20058089>.

[xv] “Miten Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming koettiin?”, verkkouutinen, 27.6.2023, IHME Helsingin verkkosivut, <https://ihmehelsinki.fi/uutiset/miten-chicago-boys-while-we-were-singing-they-were-dreaming-koettiin/>.