IHME Helsinki 2023 6/6 Chicago Boys kulttuurikeskus Stoassa

IHME Helsinki 2023 -teoksen Chicago Boys – While We Were Singing, They Were Dreaming tältä erää viimeiset julkiset harjoitukset järjestettiin kulttuurikeskus Stoassa lauantaina 27.5.2023. Illan aikana koottiin yhteen koko kuuden viikon projekti niin Helsingin kuin Sulaimaniankin teosten osalta. Ilta käynnistyi yhteisellä aterialla, seurustelulla ja videotervehdyksellä Sulaimaniasta.

Chicago Boys -teos on toteutunut Hiwa K:n kotikaupungissa yhtäaikaisesti Helsingin teoksen kanssa. Sulaimaniassa ryhmä on muun muassa kunnostanut tyhjillään olevaa nykytaiteen museota, järjestänyt siellä keskustelu-, musiikki- ja elokuvaohjelmaa, hoitanut sen puutarhaa ja istuttanut puita. Kouluyhteistyönä on julkaistu ensimmäinen kurdinkielinen kirja ekologiasta ja luonnonsuojelusta kyläkoulujen käyttöön.

Helsingissä Chicago Boys -osallistujat vierailivat viidessä valitsemassaan kohteessa, jotka ovat tavalla tai toisella uusliberaalin arvomaailman ja jatkuvaan kasvuun tähtäävän kaupunkisuunnittelun ja kehittämisen uhkaamina. Kokosimme näissä kohteissa heränneiden keskusteluiden pohjalta viimeisiin julkisiin harjoituksiin seitsemän hengen paneelin pohtimaan yhdessä, mistä löytyy kaupungin sielu ja miten kaupunkisuunnittelua tulisi toteuttaa kestävyyssiirtymässä.

Vierailemamme kohteet olivat Lapinlahden sairaala, Puhoksen ostoskeskus, Riistavuoren metsä, Stansvikin metsä ja Matokallion metsä. Projektin aikana otsikoihin nousi myös Suvilahden tilanne ja kehittäminen. Paneeliin osallistuivat Juhana Hurula (DIY Helsinki ry), Marja Keränen (Riistavuoren asukasaktiivi), Ville Pellinen (Lapinlahden Lähde), Jaana Patrakka (Matokallio-liike), Varpu Mikola (Nomaji – maisema-arkkitehdit), Hossam Hewidy (Aalto yliopisto) ja Sara Zaman (Helsingin yliopisto).

Kaupungin sielu kestävyyssiirtymässä

Kysymykseen kaupungin sielusta kaikki keskustelijat vastasivat samaan tapaan: ihmiset omalla luovuudellaan, huolenpidollaan ja luottamuksellaan luovat kaupungin. Siellä viihtyäkseen he tarvitsevat paikkoja hengähtää, kaikille avointa ja saavutettavaa tilaa viettää aikaa ja toteuttaa itseään. Tästä syystä kaupunki tarvitsee metsiään, puistojaan ja rantojaan, joissa on myös tilaa muillekin kuin ihmislajin edustajille. Keskustelijat totesivat, että Helsinki on vielä uniikki vehreydessään ja helppopääsyisissä meren rannoissaan, jotka ovat myös tärkeä osa kaupungin sielua.

Chicago Boys -teoksen aikana olemme kuitenkin saaneet kuulla, miten Helsingin kasvu- ja kehityssuunnitelmat uhkaavat monia lähimetsiä ja ruohonjuuritasolta kehittynyttä eläväistä kaupunkikulttuuria. Miten sitten Helsinkiä tulisi kehittää, jotta samalla turvataan monimuotoiset julkiset tilat erilaisille kaupunkilaisille ja huomioidaan kestävyysmurros? Tähän keskustelijoilla oli moninaisia huomioita. Juhana Hurula kommentoi, että Helsingin hallintoa voisi hajauttaa lähemmäs eri alueita, jotta alueiden ihmisten ääni tulisi paremmin kuuluviin. Suunnittelun tulisi tapahtua alhaalta ylöspäin, jotta kaupunkilaiset olisivat oikeasti enemmän mukana.

Marja Keränen lisäsi tähän oman esimerkkinsä Riistavuoren aktiivien toiminnasta ja pyrkimyksestä vaikuttaa päättäjiin tekemällä oman selvityksensä ja vastaehdotuksen Riistavuoren metsän rakentamiselle. Keränen myös totesi, että päättäjien ja kaupunkilaisten välillä pitäisi olla paljon enemmän keskustelua ja yhteistyötä. Ville Pellinen yhtyi näihin kumpaankin toteamalla, että kaupunkilaisten tulisi olla kaupunkisuunnittelussa “ajajan paikalla” kaupallisten toimijoiden sijaan. Voittojen tavoittelun sijaan, tavoitteena tulisi olla mahdollistaa mahdollisimman monelle terveellinen ja hyvä elämä kaupungissa.

Pellinen esittikin neljä selkeää näkemystä siihen, miten kaupunkisuunnittelua tulisi tehdä kestävyyssiirtymässä: luontoa pitää uudistaa sen tuhoamisen sijaan, ihmisillä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin myös vaalien välissä, kaupunki ja kaupunkilaiset tulisi laittaa suunnittelussa etusijalle ja kaupungin tulisi isosti sijoittaa kaikille saavutettaviin avoimiin tiloihin.

Matokallio-liikkeen Jaana Patrakka yhtyi Pellisen puheisiin huomauttamalla, että vanhat suunnitelmat ja kaavoitukset tulisi uudelleen arvioida. Esimerkiksi Matokallion jäähallin kaavoitus on tehty 2000 luvun alussa, mutta maailma ja ympäristö ei ole enää sama kuin silloin. Tähän liittyen Varpu Mikola nosti esiin, että aikoinaan näitä suunnitelmia kaupunkilaiset eivät ole vastustaneet, koska ympäröivää metsää on ollut paljon enemmän kuin nykyään.

Mikolalle maisema-arkkitehdin näkökulmasta kaupunki muodostuu moninaisista kerrostumista, joista suunnittelijoiden tulisi keskittyä kaupungin sosiaaliseen kerrostumaan. Mikolan mukaan meiltä kuitenkin puuttuvat tarpeeksi hyvät työkalut ja käytännöt yhteistyöhön kaupunkilaisten kanssa. Osallistava suunnittelu olisi jotain mitä kohti mennä, mutta se ei vielä toteudu, koska rakenteet ovat liian jäykät.

Vallankäyttöä vai luottamusta ja hoivaa

Hossam Hewidy toi keskusteluun maankäytön mekanismeihin sisältyvän vallankäytön, joka estää monia hyviä arvoja toteutumasta. Hewidyn mukaan maankäytön suunnittelussa pyritään tällä hetkellä löytämään tekosyitä rakennuslupien saamiseksi, vaikka asian ei pitäisi mennä näin. Helsingissä kaupunkisuunnittelijat ovat niitä, jotka tulkitsevat rakennuslakia, mutta ovat samanaikaisesti vuokranantajan edustajina.

Hewidy näkee, että tässä on paljon valtaa, joka tekee kaupunkilaisia osallistavista toimista hyvin pinnallisia. Osallistavuus tulee nyt käyttöön siinä vaiheessa, kun päätös maankäytöstä on jo tehty. Hewidy korosti, että jo tehdyistä päätöksistä keskustelu ei ole osallistavuutta vaan vallankäyttöä. Ennen näitä päätöksiä tarvittaisiin tiedon yhteistuotantoa sen hetkisestä paikkaan liittyvästä identiteetistä.

Sara Zaman yhtyi näihin näkemyksiin toteamalla, että tällä hetkellä kaupunkilaisia suunnitteluun osallistavat toimet jäävät eleen tasolle sen sijaan, että ne oikeasti loisivat luottamusta kaupunkilaisten ja päättäjien välille. Zaman näkeekin, että nyt olisi syytä kyseenalaistaa kasvua korostavaa suuntausta, joka ohjaa kaupungin kehittämistä. Pellinen lisäsi tähän, että tällä hetkellä kaupungin kasvuvauhti perustuu korkeimpaan mahdolliseen arvioon Helsingin kasvusta, mutta kiitos aktivistien ja laskussa olevien kiinteistömarkkinoiden, on vielä toivoa, että tämä suunta muuttuu.

Lopulta keskustelu palasi takaisin puheeseen hoivasta ja luottamuksesta. Hurula pohti painaako Helsingin historiassa holhousyhteiskunta, joka ei osaa tai uskalla luottaa kaupunkilaisten kykyyn luoda omaa kaupunkiaan. Sara Zaman nosti esiin erilaiset hoivan käytännöt (practices of care), joita monet ympäristöaktivistit ja taiteilijat käyttävät työssään, ja kysyi, voisivatko kaupunkisuunnittelijat tiedostaa nämä käytännöt ja ottaa työssään huomioon? Vai estääkö jokin suunnittelijoiden työssä tiedostamasta tai tuomasta työhön mukaan sitä, miten he välittävät ympäristöistä, joita suunnittelevat? Hoivan, luottamuksen ja aidon osallistamisen sisällyttäminen suunnitteluun saattaisivat olla keinoja, joilla kaupungin sielua luodaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa kestävyyssiirtymässä.

Panelisteilta kysyttiin vielä yhtä tai useampaa kappaletta, jotka antavat heille voimaa työssään. Kokosimme näistä soittolistan, jonka toivomme tuovan voimaa myös monelle muulle.

Paneelin jälkeen ilta jatkui Chicago Boys -bändin julkisilla harjoituksilla, johon myös yleisö osallistui. Bändin jäsenten yhdessä valitsemat teemoihin liittyvät kappaleet olivat: Tuuli se taivutti koivun larvan, Bella Ciao, Aman hey Aman, Kalevalamittainen laulu uhanalaisille sammalille ja Rock around MatokallioRock.

Kiitämme kaikkia projektissa mukana olleita ja kulttuurikeskus Stoaa yhteistyöstä. IHME Helsinki -teos 2023 on tältä erää päättynyt, mutta julkaisemme vielä paneelikeskustelun kokonaisuudessaan ja koko projektista lyhyen videodokumentin IHME Helsingin YouTube-kanavalla.